Obama ja abortit

Alue: Yleinen keskustelu

30.6.2009 klo 23:26

Piho
Käyttäjä

Markku Ruotsila on Pohjois-Amerikan kirkkohistorian dosentti Helsingin yliopistossa sekä Yhdysvaltain ja Britannian historian dosentti Tampereen yliopistossa. Ruotsilan terävä analyysi Obamasta ja aborteista julkaistiin tänään 30.6.2009 Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla. Kirjoitus on kokonaisuudessaan niin valaiseva, että laitan sen tähän sellaisenaan. Loppuun laitan vielä joitakin omia kommenttejani.

Aborttilaki varjostaa Obaman kautta

Abortin vastaiset henkirikokset ovat palanneet Yhdysvaltoihin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Ne varjostavat Barack Obaman presidenttikautta ja uhkaavat taas jakaa kansakunnan kahtia tavalla, jota ei ole koettu sitten 1990-luvun puolivälin.

Obaman valtaantulo on viemässä abortin vastustajilta rauhanomaiset keinot estää ja rajoittaa aborttien tekoa. Obama on jo kumonnut presidentti George W. Bushin päätöksen evätä amerikkalainen avustus abortteja suorittavilta kehitysapujärjestöiltä. Hän on myös sallinut verovarojen käytön abortoiduilla sikiöillä tehtävään kantasolututkimukseen. Lisäksi hän lupaa allekirjoittaa Yhdysvaltain kongressin parhaillaan valmisteleman uuden aborttilain, joka kumoaisi lähes kaikki Yhdysvalloissa 1970-luvun jälkeen säädetyt abortin rajoitukset.

Läpi uransa Obama on kannattanut jokaisen naisen oikeutta hallita niin sanottua lisääntymisterveyttään. Vähintään puolelle amerikkalaisista "lisääntymisterveydelliset oikeudet" ovat kuitenkin vain kiertoilmaisu syntymättömän lapsen murhalle. He eivät hyväksy verovarojen käyttöä tällaiseen toimintaan.

Harvat uskovat abortin koskaan tulevan varsinaisesti kriminalisoiduksi, mutta yhtä harvat hyväksyvät valtiovallan aktiivisen tuen aborttien teolle.

Juuri tätä uusi aborttilaki tarkoittaa. Se käyttäisi liittovaltion pakotusvoimaa kumotakseen ne yli 550 osavaltioiden säätämää ja korkeimman oikeuden hyväksymää aborttitoimenpiteiden rajoitusta, jotka ovat nyt voimassa.

Osavaltiot eivät saisi enää päättää, että alaikäisen aborttiaikeista on ensin informoitava vanhempia. Ne eivät saisi vaatia aborttia harkitsevien informoimista toimenpiteen vaaroista eivätkä säätää harkinta- ja odotteluaikoja. Myös kirkkojen ylläpitämät sairaalat pakotettaisiin tarjoamaan aborttipalveluita, ja lääkäreiltä evättäisiin oikeus kieltäytyä tekemästä aborttia omantunnonsyistä.

Nämä ovat kauaskantoisia muutoksia. Yhdysvaltain katolinen kirkko, kristillinen oikeisto ja jopa suuri osa Obamaa tukeneesta herätyskristillisestä vasemmistosta ovat niiden takia haastamassa uutta presidenttiä.

Heti Obaman vaalivoiton jälkeen katolisen kirkon piispat tuomitsivat uudet aborttisuunnitelmat rikoksiksi kirkkoa ja uskonnonvapautta vastaan.

Katolinen kirkko on uhannut sulkea kaikki sairaalansa, jos aborttilaki viedään läpi. Tämä epäisi sairaanhoidon hyvin suurelta osalta amerikkalaisia. Myös Vatikaani on tuominnut Obaman toiminnan jyrkästi.

Miltei yhtä jyrkkiä kannanottoja on esittänyt Obaman valintaa tukeneen herätyskristillisen vasemmiston veteraani, Evangelicals for Social Action -järjestön johtaja Ronald Sider. Järjestön kannattajat tiesivät Obaman tukevan aborttioikeuden säilyttämistä, mutta heille vakuutettiin, ettei tämä ryhtyisi toimiin ainakaan aborttien lisäämiseksi. Juuri näin on kuitenkin käymässä, ja Obamalta paljon hyvää odottanut herätyskristillinen vasemmisto on hyvin tyytymätön.

Kristillisessä oikeistossa Obamaa kutsutaan "lastenmurhaajaksi". Ryhmittymä on saamassa aborttikysymyksen takia uutta voimaa ja kannattajia, joten puheet kristillisen oikeiston katoamisesta ovat vähintäänkin ennenaikaisia.

Obama on siis suuren haasteen edessä. Hänen täytyy jotenkin tyydyttää vapaata aborttioikeutta vaativaa oman puolueensa vasemmistoa, mutta saattamalla uuden aborttilain voimaan hän kääntää ainakin puolet amerikkalaisista itseään vastaan. Vaalikampanjan aikaiset lupaukset kansakunnan eheyttämisestä ja kulttuurisotien taakse jättämisestä voidaan silloin haudata pitkäksi aikaa.

Enemmistö amerikkalaisista pitää taloudellisen ahdingonkin aikana syntymättömien lasten oikeutta elämään tärkeämpänä kuin oman tai naapurin työpaikan säilymistä. He tekevät Obaman presidenttikaudesta myrskyisän, jos hän jatkaa nykyisellä aborttilinjallaan.

_ _ _ _ _ _ _

Jouko Pihon kommentti 30.6.2009

Minä tiesin Barack Obaman radikaalin jyrkän aborttikannan jo hänen vaalikampanjansa aikana. Se oli yksi syy, miksi olin ja olen Obamaa vastaan.

Kuten Ruotsilan artikkelista käy ilmi, monet kristityt, jopa herätyskristilliset ihmiset, eivät kuitenkaan nähneet tai halunneet nähdä totuutta Obaman aborttikannasta, koska he pitivät muutoin miehestä ja hänen muista tavoitteistaan. Nyt sitten silmät alkavat pikku hiljaa aueta.

Obama sanoo kannattavansa jokaisen naisen oikeutta hallita niin sanottua lisääntymisterveyttään. Tuollainen tapa puhua tulevan lapsen tietoisesta tappamisesta ei ole muuta kuin kyynistä ja orwellimaista uuskieltä, jossa mikä tahansa paha teko puetaan kaunistelevaan harhautuskieleen. Kun nainen tekee abortin, hän ei hallitse omaa ruumistaan, vaan hän koskee toisen ruumiiseen ja tapattaa sen.

Kannattaessaan aborttia äärimmäisyyksiin asti Barack Obama toteuttaa illuminaattien ja vapaamuurareiden muodostaman maailman eliitin salaista suunnitelmaa, jonka mukaan ihmiskunnan väkilukua on saatava alennettua dramaattisesti noin kuusi kertaa nykyistä pienemmäksi. Abortti on yksi keino. Seuraavina keinoina tulevat pian sodat, taudit ja nälänhädät.

Barack Obama tuo todellakin muutoksen maailmaan. Mutta onko se sellainen muutos, jota me toivomme? Onko se oikea muutos? Onko muutos Jumalan, Kaikkivaltiaan, mielen mukainen?

Vastaus kaikkiin kysymyksiin on EI.

Kun on tilinteon aika, Jumalan tuomio tulee kohtaamaan sekä USAta että presidentti Barack Obamaa.

Jouko Piho

30.6.2009 klo 23:33

Lucil
Käyttäjä

Onko olemassa ns. puolueetonta kuvausta siitä, miten aborttilainsäädäntö oikeasti muuttuu?

Ne eivät saisi vaatia aborttia harkitsevien informoimista toimenpiteen vaaroista eivätkä säätää harkinta- ja odotteluaikoja
etenkin tästä kohdasta olisin kiinnostunut, aikooko laki muka aivan aikuisten oikeasti kieltää kertomasta potilaalle operaation riskeistä?

30.6.2009 klo 23:43

Babaii_
Käyttäjä

Se on vain politiikkaa.

Itse en kannata aborttia ja vastustani. Mutta abortteja tehdään kielettiin se laissa tai ei. Obama ajattelee myös niitä teinityttöjä, jotka kuolevat tai pahasti vammautuvat tehdessään pimeän abortin.

1.7.2009 klo 10:00

Miknius
Käyttäjä

Mutta abortteja tehdään kielettiin se laissa tai ei.

Mua ketuttaa aina ihan suunnattomasti tällaiset kommentit, jos niitä käytetään väärän asian oikeuttamiseen. Samaa periaatetta noudattaen voi oikeuttaa ihan mitä tahansa.

Abortista puhuessa, puhumme murhasta. Emme mistään pikku kysymyksestä.

1.7.2009 klo 10:40

Kiwi
Käyttäjä

Näin haastattelun, jossa Obama sanoi olevansa ehdottomasti aborttia vastaan (hardly anyone is PRO abortion), ja että hänen tavoitteensa on vähentää niitä niin paljon kuin mahdollista, sekä tukea - ei tuomita - niitä naisia jotka ovat jostain syystä tähän vaikeaan päätökseen päätyneet. Oliko sitten poliittista lässynlässyä vai mitä, mutta hyvin sanottu.

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 10:40, muokkaaja: Kiwi

1.7.2009 klo 10:43

JamesBond007
Käyttäjä

Mä en täysin ymmärrä, miten Miknius voit ottaa noin jyrkän kannan asiaan, kun ei tuota voi varmuudella murhaksi mun mielestä mitenkään sanoa. En mäkään aborttia "kannata", mutta en mä sitä murhaksikaan mene varmuudella sanomaan ja ymmärrän monet olosuhteet joissa on "parempi" tehdä abortti kuin synnyttää lapsi. Asia on kovin monimutkainen, eikä mun mielestä kaipaa jyrkkiä kannanottoja.

Eikö asiaa voi jättää vain vajaan ymmärryksen vuoksi avoimeksi tuomitsematta niitä jotka abortteja tekee?

Mieluummin teen noin, kun sanon abortin täysin ok asiaksi tai alan tuomitsemaan avoimesti abortin tehneitä.

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 10:49, muokkaaja: JamesBond007

1.7.2009 klo 11:10

Miknius
Käyttäjä

ei tuota voi varmuudella murhaksi

Siinä riistetään harkiten ihmiseltä henki. Raamatun mukaan ihminen on persoona sikiämisen hetkestä lähtien.

Eikö asiaa voi jättää vain vajaan ymmärryksen vuoksi avoimeksi tuomitsematta niitä jotka abortteja tekee?

Vajaa ymmärrys tässä on asiassa on mielestäni vaan Jumalan sanan kieltämistä tai sitten sitä, että ei ole oikeasti koskaan perehtynyt siihen, että Raamattu opettaa, että ihminen on persoona sikiämisestä.

Murha on murha. Turha sitä kaunistella

1.7.2009 klo 11:14

Miknius
Käyttäjä

hänen tavoitteensa on vähentää niitä niin paljon kuin mahdollista

Eikös se vanha kuuluisa sanonta mene: "action speaks louder than words"

1.7.2009 klo 11:17

Lilith
Käyttäjä

I <3 Obama!!!!

<3

1.7.2009 klo 11:46

JamesBond007
Käyttäjä

Mun mielestä raamattu ei sano noin.

Jos se viittaa persoonallisuuteen, niin se viittaa siihen persoonallisuuteen joka kehittyy ihmiselle myöhemmin. Lapsi on aika lailla tyhjä paperi, tietty sillä on tietty geneettinen perusta jne. mutta en kutsuisi sikiötä persoonaksi tai edes ihmiseksi vielä. Ei ole munakaan kana.

1.7.2009 klo 11:55

Miknius
Käyttäjä

Eka abortinvastainen sivu, joka tuli vastaan: http://www.bible.ca/s-Abortion.htm
Postaan ihan vaan noiden Raamatun kohtien takia. Näkemyksesi kumoutuu niiden edessä.

Mielestäni on hölmöä verrata ihmistä ja kanaa, koska ihminen on ruumis ja sielu.

1.7.2009 klo 12:19

Maryel
Käyttäjä

Faktahan on se, että abortteja tehdään oli ne laillisia tai ei. Joten siksi on parempi, että ne ovat laillisia, tällöin voidaan taata se, ettei kukaan ainakaan kuole tehdessään aborttia itselleen tai aiheuta muuta vammaa itselleen. Abortin ollessa laillinen voidaan myös antaa aborttia harkitsevalle muita vaihtoehtoja harkittavaksi ja tukea ja neuvoa häntä päätöksenteossa. Lisäksi puoskareilla käynti saadaan lähes olemattomaksi. Valitettavasti se nyt vain on niin, että abortin laillisuudessa äidin valta itsestänsä ja kehostansa painaa vaakakupissa enemmän kuin hedelmöittynyt munasolu/alkio/sikiö. Koettakaa elää sen kanssa.

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 12:19, muokkaaja: Maryel

1.7.2009 klo 12:22

Miknius
Käyttäjä

Onko ihmisille muutenkin sitten annettava kaikki mahdollisuudet harjoittaa kieroja taipumuksiaan, jos he harjoittavat niitä kuitenkin ja silloin niistä voi aiheutua ylimääräistä vahinkoa?

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 12:23, muokkaaja: Miknius

1.7.2009 klo 12:24

Miknius
Käyttäjä

esimerkiksi natseille olisi mielestäsi pitänyt antaa oikeus murhata juutalaisia?

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 12:25, muokkaaja: Miknius

1.7.2009 klo 12:27

JamesBond007
Käyttäjä

Täytyy katsoa tuota linkkiä kun on enemmän aikaa.

Vähän tällaisen provosoivan kommentin voisin silti heittää, että kaikki kuolee kuitenkin jossain vaiheessa, joten onko se sikiön kuolema nyt sitten niin kamala asia? Syntymä on tavallaan itsessään epämiellyttävä asia, sillä se johtaa automaattisesti kuolemaan - ellei nosteta ylös ilman kuolemaa, kuten joillekin raamatun mukaan tehdään...

1.7.2009 klo 12:29

Miknius
Käyttäjä

eli siis voidaan poistaa kaikki henkirikoksiin liittyvät asiat Suomen laista

1.7.2009 klo 13:35

oo
Käyttäjä

esimerkiksi natseille olisi mielestäsi pitänyt antaa oikeus murhata juutalaisia?
Natsikortti! Ja rinnastuksena aborttiin jopa melko ajattelematon.

1.7.2009 klo 13:49

Miknius
Käyttäjä

voisitko kertoa, miksi?
Minusta natsien ja abortien kannattajien perusteet ovat aika pitkälle yhteneväiset

1.7.2009 klo 13:53

JamesBond007
Käyttäjä

Saarnaajan kirjasta:

"Vaikka mies saisi sata lasta ja eläisi lukemattomia vuosia -- niin monta kuin ihmisen suinkin on mahdollista elää -- niin jos hän ei kaikesta tästä huolimatta saa tyydytystä elämästään eikä edes kunniallista hautausta, minä sanon: kuolleena syntynyt on häntä onnellisempi."

1.7.2009 klo 14:13

oo
Käyttäjä

Minusta natsien ja abortien kannattajien perusteet ovat aika pitkälle yhteneväiset
Ai niinku Saksan yhtenäistäminen, "rotuhygienia" ja arjalaisen valtion luominen?

1.7.2009 klo 14:35

Atte
Käyttäjä

Pitikö tästä tulla uusi aborttiketju? Vai pitikö tämän littyä jotenkin siihen Obamaankin?

1.7.2009 klo 14:48

JamesBond007
Käyttäjä

Ketäköhän Piho sitten olis äänestänyt ellei Obamaa - oli se W kuitenkin niiiiiiiiiiin sekasin verrattuna Obamaan, että ei mitään rajaa, joten suosittelisin olemaan ennemminkin kiitollinen Obaman presindenttiydestä kuin keskittyä arvostelemaan sitä.

1.7.2009 klo 15:08

Miknius
Käyttäjä

Ai niinku Saksan yhtenäistäminen, "rotuhygienia" ja arjalaisen valtion luominen?

Laajempi teema on kuitenkin kansan ja enemmistön hyvinvointi. Sama peruste "käy" abortin perusteeksi

1.7.2009 klo 16:28

Babaii_
Käyttäjä

Itseasiassa Obama vaikka hän olisi aborttia vastaa, niin hänen pitää silti mennä puolueensa mukana, se vaikuttaa hänen päätökseensä. Obama edustaa demokraatteja ja siellä on abortin puolustajia.

Niin abortteja tehdään, mutta niin ihmisiä kadullakin murhataan. Pitäisi olla joko tiukemmat rangaistukset ja valvonnat pimeille aborteille tai sitten hyväksyä se ja antaa tehdä se julkisesti. Musta tuollainen välimaasto on huono vaihtoehto

1.7.2009 klo 17:25

Muusaska
Käyttäjä

Kysymys, kumpi parempi, yhden vai kahden ihmisen kuolema? Eli, laillinen abortti vai laiton abortti?

Ps. Seksuaalivalistus ois ihan asiaa!

1.7.2009 klo 17:28

Babaii_
Käyttäjä

Seksuaalivalistus olisi hyvä asia, amerikoissakin konservatiivisimmilla alueilla opetetaan vaan pitäytymään, ei se ole valistusta!

1.7.2009 klo 17:46

Muusaska
Käyttäjä

Joo tosiaan, tää on taas sitä "korjataan seuraukset mutta ei ratkaista syytä" juttuja. Kun oikea kysymys olisi juuri se MIKSI niitä abortteja tehdään tavalla tai toisella!

1.7.2009 klo 18:06

Miknius
Käyttäjä

Kysymys, kumpi parempi, yhden vai kahden ihmisen kuolema? Eli, laillinen abortti vai laiton abortti?

Eli tuleeko murhaaminen sallia lailla, koska jos sitä ei sallita, niin toinenkin voi kuolla?

Ehkä minulta ei sitten heru vaan tarpeeksi empatiaa niille naisille, jotka kuolevat siihen kun koittavat tehdä itse abortin.

Myönnän, että se on väärin ja rukoilen, että Herra täyttäisi minut rakkaudella heitä kohtaan.

Toisaalta, olen vankasti sitä mieltä, että murhaaminen ei ole sallittua, vaikka se tehtäisiinkin hyvän nimissä.

Viestiä muokattu 1.7.2009 klo 18:08, muokkaaja: Miknius

1.7.2009 klo 18:20

Lucil
Käyttäjä

Eli tuleeko murhaaminen sallia lailla, koska jos sitä ei sallita, niin toinenkin voi kuolla?

Ikäviä uutisia: elämme maailmassa jossa abortteja on tehty, tehdään nyt ja tullaan aina tekemään. Vaikka kaikista onkin hurjan kiva ajatus että olisi maailma, jossa abortteja ei tehdä, niin valitettavasti se ei ole tämä maailma. Abortteja tehdään paitsi monista syistä, myös erittäin kirjavilla keinoilla, keskenmenon voisi aiheuttaa esim. vetämällä oma-aloitteisesti yliannostuksen lääkkeitä, kerjäämällä turpaansa ja toivomalla rajua iskua vatsaan, kaatumalla portaista kunnolla alas, jäämällä auton alle, sukkapuikolla...
Vaikka se ei tunnu kaikkien päähän mahtuvan, niin raskaus ei ole aina ihana ja loistava ja toivottu asia, vaan pahimmassa tapauksessa tilanne, jossa raskaaksi tullut kokee täysin menettävänsä elämänsä tai masentuu vakavasti, ja kehotukset "sitte se ryhdistäytyy/kypsyy/no ois miettiny kaks kertaa ennen q panee" eivät siinä vaiheessa enää paljoa auta.

Abortti on inhottava ja traumaattinen tapahtuma, jota tulisi pyrkiä kaikin keinoin vähentämään, mutta oikea keino tässä maailmassa ei ole valitettavasti täyskriminalisointi.

1.7.2009 klo 18:34

Babaii_
Käyttäjä

Ehkä minulta ei sitten heru vaan tarpeeksi empatiaa niille naisille, jotka kuolevat siihen kun koittavat tehdä itse abortin.

Herääkö sinulta sitten empatiaa 15 vuotiaalle tytölle joka dokaa ison mahansa kanssa? Tai lapselle, jolla äiti on itsekin lapsi. Lapsille, joilla on paha olo. Lapsi tarvitsee muutakin kuin mahdollisuuden elää, paljon muutakin.

Eli sinusta empatiaa ei heru abortin tehneelle naiselle, murhaajalle. Yleensä pimeissä abortteja käyttää sellaist teinit, jotka ei pysty puhumaan vanhemmilleen ja ajattelevat että se on katastrofi. Ei 15 vuotias aina tiedä tekojensa seurauksia. Ei nainen joka tekee abortin ole paha murhaaja, ei se mene niin. Kysymys on siitä, että hän päätyy ratkaisuun.