Uni ei tullut. Sen sijaan tuli runo. :)

-Älä rasita päätäsi!-

vakaana, tasapainossa,
vailla tukea seison!

näin ei ollut tarkoitus.

Kansat on jaettu eikä kukaan voi estää sitä nyt.
Profetia on täyttynyt.

Ihmisten teräs on karkaistu,
Täysi tuho on ainoa ratkaisu.

Kukaan ei voi estää sitä nyt.

:P

kesken jääneitä sanoja
yhä himmeneviä piirtoja
vähitellen vetoja
viilloiksi muuttuvia

vain haavoja paperilla
keskellä sen tyhjyyttä
ilman mustetta
ei ole mitään

Minun kirjotukseni ovat lähinnä tajunnan virtaa, eli yleensä sitä mitä paperille ensimmäisenä tulee. Jotakin vanhempia raapustuksia kun masennus oli vielä päällä, ja sitten tuoreempaaki, johon sekottuu edelleen sitä synkkämielisyyttä, mutta halu kurottaa johonki elävää.

Tämä on kirjotettu kun mun olis tehny vaan mieli huutaa, huutaa ,huutaa.. Kuin olis yrittäny sillä saada pahan hengen itestäni ulos. Mutta en huutanu. Kirjotin.

AAAAAAAAAA
Hutaa maaaa

AAAAAAAAAA
Kanna taakkaaaa

Vanno valaaaa

AAAAAAAAAA
Mitä se antaaaa

AAAAAAAAAA
Saastaaaa

Ja tämän seuraavan kirjoitin eräälle erikoisnuorisotyönohjaajalle, joka pyys mua kirjottamaan itelleen tuutulaulun. EN nyt ihan tarkalleen muista menikö se juuri näin, mutta suurinpiirtein (:

Suljen silmät
Ristin kädet
Pieni rukous hentoinen
Enkelinsiivin kiirii
Ylös taivaaseen

Peiton syli rauhoittaa
Saan unohtaa
lähteä matkalle uniin
Sinä tulet pimeästä
näytät minulle tien

Tule syliini lämmitä
Auringon noustessa

Lähde.

Orion, pidin tuosta sun -Älä rasita päätäsi- runosta. Itselläni on samanlaisia kokemuksia. Ei tule unta, mutta runoa, laulua vaan pukkaa. On myös käyny niin, ettei sielu ole saanu rauhaa ennenku on ettiny pimessä käteensä paperin ja kynän ja piirtäny pimeessä vain jonkun ajatuksen/mielikuvan pohjalta. Niin on syntyneet mun parhaimmat taulutkin.

Tajunnan Virta
vaihtoaitiossa
Koivun havinaa
Rinkelinmäellä
enkelit kuin rinkelit
veljekset kuin ilvekset
ilmaveivillä kalaan
jigillä saa joutsenen
pelikaanit korkealla
kostea syksy
sienet tykkää
sellaiset ihan pienet
mutta missä on JJ

päällepäsmäri
yllään puolivillaista
parahultaisesti
viljalti itsekudottua
päässään kypäri
kolhulakki
seistessään allikossa
syöden jääkermaa
joka valuu noroina
kastelee sormet
kaivaa taskusta
siitä pienemmästä
linkkuveitsen
kovertaa pajusta
piskuisen venheen
verstaassa niitä kosolti
muonavarastojen vieressä
ihan liki
siellä missä berttakin
aina läsnä
talon vasikka
sukkajalka

JÄÄTÄVÄ RUNO

....voi poistaa
....yhden jos toisen
....mutta tämän runon on
.................................jäätävä

ICY POEM
..........................may be removed
.......................one or another
..but this poem has to be
.............................icy

sieluni katiskassa
merkkivalo piippaa
syötti on kyllä muttei näy siippaa
sieluni katsikan nielu on suuri
muttei tuu kalaa ei käy edes tuuri
sieluni katiska - ruostumatonta
kestää vaan tuntuu et tarvisi monta
sieluni katiska nostetaan veestä
tarkasti tutkitaan alta ja eestä
sieluni katiskaan itse meen nuoreen
raoist' vaan kurkin ja sulkeudun kuoreen

Tuulen humina korviini soi,
sieltä vapautta hain.
Kuuntele sydäntäsi,
se sinulle vastauksen antaa,
ihmeellisen.
Musiikki kovaa takoi, räjähtäen rikkoi,
helinä korvissani hiljainen.
Sydämensyke rytmikäs,
tahtia antaa,äänen väreilyn, kauneuden.
Kirjaa syvimmät ajatuksesi,
niistä sanoitukset luot.
Tämä kaikki, se musiikkia on.
Lumihiutaleet leijailee,
miten hento voikaan olla pieni tähtönen.
Radio päälle,
sydämeen koskee,
tunteet pintaan nousee,
tärkeää on olla onnellinen.
Sanat ja soinnut korviini kuuluu,
mieleni muuttuu,
Nyt minä nousen ja
alan taas rakastaa.

Lopulta pohdin järjestystä,
kaikkea aiemmin kertomaani.

Hymyilen sanoille,
jotka kirjoitan viimeiseksi:
”Tämä on alku.”

Voihan voi! Voita ei saa mistään.

Muista silloin: käsi Herran ei ole lyhyt auttamaan.
Hän kykenee rakkaimpansa kaiken läpi kantamaan.
Hän antaa mannaa taivaasta, tekee ruokaihmeitä ilman rajaa.
Ei siihen tarvita kuin viisi leipää ja kaksi kalaa.