Kyllähän "vampyyreitä" on olemassa ... tosin nykyään ne tunnetaan paremmin käsitteellä "Verohallinto" tai "valtio". ;P

No siis, ainahan voimme laajentaa käsitettä "vampyyri" :D

merii armas ystävä, tiedät kantani varmasti mitä parhaiten, mutta kirjoitan silti kun näinkin herkullisen aiheen aloitit. =D Vampyyrit on nykyään "in", kiitos Twilightin. Näillä nykyisillä muotivampyyreilla tuskin kuitenkaan on kauheasti mitään tekemistä alkuperäisten verenimijöiden kanssa. Alkuperäiset Dracula, Nosferatu ym. olivat kaikkea muuta kuin karismaattisia komeita nuorukaisia. Vampyyrit tosiaan ovat syntyneet ymmärtääkseni Itä-Euroopassa ortodoksikristillisyyden ja kansanuskomusten risteytyksenä.

Uskon, että verenimijöistä voi diggailla ihan viattomasti kristittykin, tai sitten niihin voi hurahtaa "pahassa mielessä" kuten mihin tahansa tämäntyyppisiin hahmoihin. Olen miekin sitä ainakin kerran saanut kuulla, että vampyyrit ei kristitylle sovi. Itse olen kuitenkin onnistunut ilmaisemaan ehkä parhaiten kristinuskon syviä teemoja vampyyritarinoiden kautta, niin hullulta kuin se ehkä jonkin korvaan kuulostaa. Vampyyreissa on paljon vertauskuvallisuutta tämän maailma ihmisiin: entisestä "hyvästä" olennosta on tullut paha, pimeyden olento, jonka ainoa pelastus on veriuhri.

Ja kyllä, Lestat & kumppanit jos ketkä ovat mielenkiintoisia hahmoja ja todella syvällisesti kirjoitettuja. Heistä voisin kokonaan oman analyysinsa kirjoittaa, mutta antaapa olla tällä erää. =D

Tämä oli mainio näkökulma, kiitos armas Kousuke :) Olin muuten yhden-vampyyrin-listastani unohtanut Botticelli-kasvoisen ja eteerisen ihanan Armandin...

Armand on henkilönä ihan omaa luokkaansa. Ricen kuvauksen valossa sanoisin, että Veren vangit-leffassa Antonio Banderas Armandin roolissa ei ollut onnistunein mahdollinen valinta. =D

Meitsin hyllystä löytyy 4 Anne Ricen vampyyri kirjaa.

Kyllä mulle David Boreanazin esittämä vamppiiri kelpaisi koska tahansa.

Ja otsikon luettuani alkoi päässä soida välittömästi DJ Bobon euroviisuedustuskappale, miten sen saa pois! :D

Tuossa pikaisesti ajateltuna olen lukenut useammankin vampyyrifantasiasarjan. Ricen kirjat sijoittuvat laadultaan melkoisen korkealle, mutta esim. tämä twilight-sarja tuotti loppua kohti valtavan pettymyksen, jokin jäi vain lopusta toimimaan. Ei siinä, mormonikirjoittaja sai hienosti puffattua omia näkemyksiään sarjassa läpi, mutta ne eivät olleet se pettymyksen aihe vaan juonelliset valinnat ylipäänsä. Puhumattakaan siitä, että lukemisen perusteella kuvittelin Edvardin iiiiihan toisenlaiseksi, mitä se on elokuvassa. Mun käsitystä täydellisestä nuoresta miehestä ei vastaa toukkakulmakarvainen laiha mies, vaikka olisi kuinka britti ;)

Kostovan the Historian on myös silkkaa laatua alusta loppuun, suosittelen.

Jos kirjallisuudessa vielä pitäydyn, niin ehdottomasti hauskin vampyyrikirja on Pratchettin Carpe jugulum.

Kyllä mulle David Boreanazin esittämä vamppiiri kelpaisi koska tahansa.

mormonikirjoittaja sai hienosti puffattua omia näkemyksiään sarjassa läpi

Haluatko selittää tätä lisää? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Niin, siis Anne Rice ei ole mormoni. Nopealla googletuksella huomasin, että hänestä tosiaan liikkuu perätön huhu, että hän olisi mormoni. Mutta se ei pidä paikkaansa. Nykyisin hän on katolinen ja taisi sitä ennen olla jonkin sortin ateisti/agnostikko.

Repesin :D

Kelpaa se mulle ihanan kyynisenä poliisisetänäkin (Bones) ;)

Niin, tarkennus siis aiemmin sanomaani. Twilight-sarjan on kirjoittanut Elizabeth Meyer, joka on siis vakaumuksellinen mormoni. En viitsi spoilata, mutta melkoisen paljon siellä näkyy moraalista opetusta (josta en edelleenkään sano, että olisi väärin). Mielenkiintoisella tavalla rinnastetaan esim. vampyrismi ja seksuaalisuus ja varsinkin viimeisessä kirjassa minua suorastaan ärsytti tietyllä moraaliteemalla naamaan lätkiminen.

Ricen uskonnollisesta vakaumuksesta minulla ei ollut hajuakaan :)

welzu, Anne Rice on tietääkseni sanonut, ettei enää kirjoita vampyyrikirjoja, koska tuli uskoon. Nykyisin hän kirjoittaa jotakin kristillistä.

Ja otsikon luettuani alkoi päässä soida välittömästi DJ Bobon euroviisuedustuskappale, miten sen saa pois! :D

Kiitos muistutuksesta, se biisi on mahtavuutta!! x) "Vampires are alive~"

boromir,

Meitsin hyllystä löytyy 4 Anne Ricen vampyyri kirjaa.

Jos teemme oletuksen, että ne kolme kirjaa ovat Ricen kolme ensimmäistä vampyyrikronikkaa, ne ainoat suomennetut, niin mikäs tuo neljäs on?

Mutta kukas myöntää lapsena lukeneensa Angela Sommer-Bodenburgin "Pikku vampyyri"-sarjaa? Tai peräti nähnyt leffan?

Mutta kukas myöntää lapsena lukeneensa Angela Sommer-Bodenburgin "Pikku vampyyri"-sarjaa? Tai peräti nähnyt leffan?

o/ Harmikseni en kyllä jostain syystä lukenut sarjaa kokonaisuudessaan, elokuvasta minulla ei ollut tietoakaan. Pitääpäs metsästää se jostakin :)

Twilight-sarjasta vielä sen verran, että se on saanut tavattoman ristiriitaista vastaanottoa osakseen varsinkin jenkkilässä, jossa sitä on sanottu mm. saatanan valtaamaksi teokseksi. Joitakin ihmisiä tuntuu tavattoman paljon häiritsevän kristillisten arvojen edistäminen fantasiateeman varjolla. Onpa siellä LOTRikin niputettu samaan "epäpuhtaiden kirjojen" joukkoon. Myönnän, minä en ehkä täysin ymmärrä tätä kirjallisuuden haarojen julistamista milloin miksikin, ehkä minun on siksi niin vaikea käsittääkin niiden väitettyä suurta vaikutusvaltaa ihmisten turmeltumisessa tjsp.

welzu, Anne Rice on tietääkseni sanonut, ettei enää kirjoita vampyyrikirjoja, koska tuli uskoon. Nykyisin hän kirjoittaa jotakin kristillistä.

Niin ja ehkä aiheestakin voisi jotakin...
Vampyyrit eivät ole oikein mulle kolahtaneet. Muutaman vampyyrifilmin olen nähnyt (parhaimpana pidän Blade-trilogiaa). Kirjoja en ole lukenut. Vaikka ajatus vampyyreissa on ihan jännä, niin ei se jotekin vaan jaksa vetää puoleensa.

Aycea:

Niin, tarkennus siis aiemmin sanomaani. Twilight-sarjan on kirjoittanut Elizabeth Meyer, joka on siis vakaumuksellinen mormoni.

Hazu: kiitos korjauksesta :) En edes tajunnut tuota. Niputin lahjakkaasti kaksi kirjailijaa yhdeksi: Meyerin ja Elizabeth Kostovan, joka on kirjoittanut mainitsemani Historiantutkija-kirjan.

Aycea:
"Jos kirjallisuudessa vielä pitäydyn, niin ehdottomasti hauskin vampyyrikirja on Pratchettin Carpe jugulum."

En ole lukenut tuota uutta Pratchettia vielä, mutta uskallan arvata että hänellä on mainio ote aiheessa kuin aiheessa. Herran kirjoja lueskellessa on monesti tullut kieriskeltyä nauraen lattialla.

Pitäisi kyllä tätä vampyyriharrastelua herättää henkiin ja tutkia näitä tässä suositeltuja kirjoja ja muitakin vampyyriteoksia. Tämän vuoden aikana on tullut vain yksi vampyyrileffa katsottua, joka ei kylläkään ollut hullumpi: Shadow of the vampire. Luulen kyllä, että leffasta saa enemmän irti, jos on nähnyt alkuperäisen Nosferatun, johon leffan juoni linkittyy tosi vahvasti.

Ihme, ettei kukaan ole nostanut esille Buffy vampyyrintappajaa. =D Yläasteella pari kaveria diggasi tästä kovasti. Itse en oikein koskaan pitänyt sarjasta erityisemmin. Taitaa olla Buffy tätä nykyä jo aika unohdettu juttu vai olenko väärässä?

Minä en tykkää vampyyreista, enkä muustakaan pelottavasta ja mielikuvitusyliluonnollisesta. Fobioita on ollut ja on, pelon tunteesta siis ihan riittävästi kokemusta enkä pidä sitä mitenkään mukavana että lähtisin viihteessä pelkoa hakemaan. Tarinat joissa tosi ja taru sekoittuvat, sekoittavat omaa päätä aika perusteellisesti ja tulee hassuja oloja. Ihan 100% fantasia on asia erikseen. Se sotkee todellisuudentajua, jos arkipäivän keskelle tupsahtaa yliluonnollisuutta. Romanssi vampyyrin kanssa kuulostaa varsin kieroutuneelta. Ei ihan kuulu mun fantasioihin sellainen :-)

Aiheeseen liittyen suosittelen sellaista sarjaa kuin True blood. Todella hyvä vampyyrisarja.

Minusta taas True Blood on typerintä soopaa mitä olen aikoihin nähnyt. En jaksanut kauaa seurata, ja mä siis tykkään vampyyreistä (ei siis genreä vastaan ole mitään).

Eivätpä ole koskaan sanottavammin vedonneet, etenkään nämä nykyvillityksen mukaiset "seksikkäät" vampyyrit. Jossain määrin perinteiset vampyyrit kiinnostavat, ehkä siksi että harrastan historiaa. Pidin todella paljon Hiltusen "Laulu yön lapsista"-sarjakuvasta, samoin jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä pidin myös elokuvasta Van Helsing, vaikka sen tyyliset elokuvat eivät yleensä minua miellytä. Kai siinä vaan vedettiin tarpeeksi överiksi koko juttu. Jos olisi ollut vakavalla naamalla tehty, koko leffa olisi ollut kaamea...

Eniten vampyyreissa ehkä kiehtoo ihmisten usko niihin etenkin vanhalla ajalla. Itsellä on pitkään pyörinyt sarjakuvaideana Ruotsin - Puolan sotaan 1650-luvulle sijoittuva tarina, jossa puolalainen aatelismies kuvittelee tehneensä sopimuksen paholaisen kanssa ja uskoo siksi olevansa vampyyri ja imee siksi maaorjiensa verta kirjaimellisesti. Saa nähdä toteutanko sitä koskaan.

Anne Rice vain nimesi teinigootit uudestaan vampyyreiksi. :smoke:

Itseäni on kyllä aina kiinnostanut matkamiehen lailla tapa, jolla ennen jäsennettiin tuntemattomia asioitaa jonkinlaisiksi yliluonnollisisksi ilmiöiksi. Fiksut kirjailijat sitten vain rahastivat tällä. Vaikka Oscar Wilden "Dorian Grayn Muotokuva" ei välttämättä liity suoraan samaiseen mytologiaan, on se varmasti yksi uraauurtavimmista kirjoista mitä perinteiseen morfoosiin tulee.

Eikös Vampyyri-mytologiakin perustu aika vahvasti siihen konseptiin, kuinka he ovat luopuneet maallisista iloista ja hyväksyneet jonkinlaisen pedon luonteen, vastapainona ikuinen elämä? Tämä tuntuisi olevan monessa aiheeseen liittyvässä kirjallisuudessa aika keskeinen määrittelijä hahmojen luonteelle.

Suosikki elokuvani näistä ainakin itselläni on Dracula: Verevä Vainaja. Mel Brooksin ehkä suurin helmi. :)

Miten vampyyri tapetaan?

Vampyyrilegendoilla on kuitenkin juurensa kristillisessä traditiossa ja kansanuskossa.

Eikä ole. Vampyyrilegendat ovat paljon vanhempia kuin kristillinen traditio. Itseasiassa kristittyjen paholaiskäsitys juontaa juurensa nimenomaan vanhasta tavallaan naisvampyyrilegendasta. Kreikkalaiset uskoivat aikoinaan kuolleisiin jotka nousivat haudastaan levittämään ruttoa. Myös demonit tai kummitukset jotka öisin häpäisivät naisia ovat melko vakiojuttuja jo antiikin ajoilta. Verenimeminenhän on melko tuore juttu vampyyriuskomuksissa. Vaikak sitä esiintyi jo valistuksen ajan alulla, niin varsinaisesti siitä tuli vakiojuttu erään fiktiivisen aatelisen myötä 1900-luvulla. Nykypäivän vampyyrikäsityshän on hyvin tuoretta. Vampyyri joka vaihtaa muotoaan ihmismäisestä pedoksi ja kasvattaa torahampaat purrakseen uhriaan kaulaan on syntynyt 50-luvun lopulla eräiden britannialaisten elokuvantekijöiden toimesta. Kristillistä traditiota vampyyritaruihin on sekoittunut melko vähän. Tosin toisinpäin vaikutus on ollut suurempi.

Miten vampyyri tapetaan?

Suurin vaikeushan lienee mieleisensä tavan päättäminen. Vampyyrin voi tapppaa mm.

1. Naulaamalla sen metallitangolla rinnastaan hautaansa
2. Lävistämällä sen sydämen tammisella vaarnalla
3. Irroittamalla pään (tosin toimii mahdollisesti vain yhdessä vaarnan kanssa, en ole varma miksi se tarvitaan lisukkeeksi)
4. niin että hyveellinen nainen tarjoaa itseään (vertaan tai seksiä, ei ole ihan varmaa) vampyyrille vapaasta tahdostaan ja pysyy tämän kanssa aamunkoittoon (joka voi tarkoittaa auringonnousua tai kukonlaulua)
5. Lähettämällä nuoren miehen (jolla on poikuus tallella) ratsastamaan yöllä (saattoin olla kuutamo, en muista kaikkea) hautausmaalle, jolla vampyyrin uskotaan lepäävät.
6. Hävittämällä vampyyrin leposijan.
7. Polttamalla (ihan hyvä konsti kaikkia paholaisen kätyreitä vastaan, tosin ne pitää ensin saada kiinni)
8. Tietenkin myös aina siitä lähtien kun Peter Cushing veti verhon alas tappaakseen Christopher Leen - altistamalla vampyyrin auringonvalolle.

Varmaan niitä tapoja on muitakin, aina vanhoista kirkon sakramenteista kynällä törkkimiseen.

Tiedänpä muuten vampyyreista yhen merkittävän yksityiskohdan, jota moni ei kai ole hoksannut. Vampyyrien suosikki ammatti "siviilissä" ei ole aatelinen playboy vaan näyttelijä. Näin siis "tosielämän" vampyyreiden kanssa. Näitä esimerkkijä on mm. Sir Henry Irving, joka oli merkittävin esikuva Draculalle. Kun Draculasta suunniteltiin ensimmäisiä näytelmiä, pian sen julkaisun jälkeen, Sir Irvingia tavoiteltiin tietenkin pääosaan - Irving halusi jäädä historiaan vakavasti otettavana näytelijänä, eikä suostunut sellaisiin roskanäytelmiin. Nyttemmin Sir Irving muistetaan vain kun puhutaan Draulan esikuvista. Irving oli kuulemma vampyyri - silla se on ainoa tapa selittää hänen pahansuopuutensa. Toinen tapaus on paljon kuuluisampi Max Shrek, joko ol iepäinhimillisen ruma. Toisin kuin Irving, Shreck suostui näyttelemään Draculaa, mutta elokuvassa. Srecking hyytävä roolisuoritus elokuvassa Nosferatu (1922) voidaan selittää ain sillä että hän oli oikeasti vampyyri. Mielenkiintoisen faktana kerrottakoon, että Shreckin ainoat maskeeraukset elokuvassa olivat jyrsintähampaat ja tekokynnet, ja silti hänestä tuli yksi tunnistettavimmistä hirviöistä elokuvahistoriassa. Ainoa aatelinen jota on syytetty vampyyriksi on sarjamurhaaja Kreivitär Elisabeth Bathory.

Sitten sitä lähdettä vampyyrilegendoille. Toki on ihan hyvä lueskella juttuja vanahn ajan uskomuksista, mutta vampyyritarut ovat yhdistelmiä niin monenlaisista uskomuksista, että niihin kannattaa perehtyä hyvien elokuvien kautta. Hyvä lähtökohta on em. Nosferatu, jonka saa netistä ladattua ilmaiseksi, kun vain jaksaa etsiä (siis ihan laillisesti, sen kansainväliset tekijänoikeudet ovat rauenneet, ja sen ohjaaja F.W. Murnau kuoli lähes 80-vuotta sitten). Lisävaloa varsinkin vampyyrin elämästä (tai kuolleena hillumisesta) antaa Werner Herzogin uusversio samasta elokuvasta vuodelta 1979. Kaikki tavanomaiset vampyyriperinteet tuodaan esille elokuvassa Dracula vuodelta 1931. Ainoa ero silloin tunnettuihin perinteisiin oli se, että valkosipuli korvattiin ukonhatulla. Jotta perehdyttäisi vampyyreihin yleensä, eikä vain Draculaan (tosin Dracula on aina hyvä lähtökohta, koska Stocker teki valtavan työn tutkiessaan vampyyritaruja, ja krksi itse lähinnä tarinan) niin kannattaa metsästää jostain Carl Dreyerin Vampyyri (Vampyr, 1932), jossa perehdytään monenlaisiin vampyyrilegendoihin. Lisäksi se on yksi taiteellisesti tyydyttävimmistä elokuvista ikinä. Jos oikein paljon kiinnostaa, niin viimeiseksi voi sitten kaivella jostain Pimeyden Prinssin (Dracula/Horror of Dracula, riippuen versiosta - vuodenlta 1958 [ei tule sekoittaa jatko-osaan Dracula, Prince Of Darkness]), jonka jälkeen mitään varsinaisesti uutta ei vampyyrielokuvissa ole nähtykään. Mikään sivistävä tai aineistollisesti poikkeuksellinen se ei ole, mutta kiteyttää hyvin kaiken myöhemmän vampyyrifiktion.

Sitten oikein ahkerat lukijat voivat tietenkin lukea Draqculan - tuon mailman tylsimmän romaanin. Nykyisissä painoksissa on kuitenkin ihan kivoja trivioita mukana (joskaan eivät täysin paikkansapitäviä)

Olihan paljon triviaa hyvin triviaalista asiasta :-)

Vampyyritarujen alkuperää voi olla mielenkiintoista jäljittää... siinäpä kansanperinteentutkimukselle kenttä, vaikka näkökulmaa varjostaisikin se, ettei "originaalia" alkuperää ehkä kyetäkään löytämään.
Uskaltaisin yhä kuitenkin väittää, että vampyyriperinteeseen on oletettavasti vaikuttanut suuri määrä eri kansojen suullista perimätietoa, varsinkin kun huomioidaan kulttuurin liikkuvuus. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun mietin juutalaisen mystiikan Lilithia...

Vampyyritarujen alkuperää voi olla mielenkiintoista jäljittää... siinäpä kansanperinteentutkimukselle kenttä

Itseasiassa sitä on tutkittu monesta eri syystä. Toiset historiallisista, toiset kulttuurisyistä, jotkut taiteellisista ja sitten osa ihan puhtaasta mielenkiinnosta.

"Forget what you think know. Vampires exist" -Wesley Snipes in Blade 2

^ \o/