"Vaikka Jumala vois kokonaan poistaa masennuksen ja sen masennuksen joka johtuu kemiallisesta tasapainosta. Masennus ei ole sairaus joka johtuu aina kemiallisesta tasapainosta aivoissa.Kyllä se voi johtua nimenomaan muistakin asioista.Elämän kokemuksita yms!"

Syy-seuraus-suhde. Ei masennus kieltämättä tule sillä tavalla että yks kaks aivoissa napsahtaa ja joo nyt olet masentunut. Juttu on siinä niin, että aivojen kemiat menevät sekaisin ajan myötä. Normaali masentuneisuus on ok, mutta kun masennuksesta tulee sairaus, aivot eivät enää osaa käsitellä hormoneja normaalisti. Ei kyetä vetämään käskyjä takaisin ja masennus jatkuu. Masennus todellakin tulee elämäntilanteista ja kokemuksista, mutta kun siitä tulee sairaus, siihen liittyy aivojen kemian sotkut.

Omastankin mielestä eikkarit eivät pelkää niin rajusti myöntää sitä, että sekopäitähän tässä ollaan. Itse tunnen monta ex-masentunutta eikkaria jotka ihan rehellisesti voivat sanoa että joo lääkkeitähän tässä vielä nappailaan ja käydään psykoterapiassa. Ei varsinaista piilottelua, eh? Turhaan pelkäätte eikkareiden olevan pintaliitäjiä, kyllä mekin ihan ihmisiä ollaan. :)

Maryel: Siksi sanoinkin, että uskovaisella ihmisellä on kirkkauden toivo Jeesuksessa, ei toisissa uskovissa. Onhan sen plussaa jos toiset uskovaiset osaavat lohduttaa kärsiviä, mutta ensisijaisesti Jumala on kaiken mielenterveyden perusta. Jumala on kaiken lohdutuksen Jumala.

Mielestäni on siinä tapauksessa jännittävää, että kun kärsin masennuksesta ja olin myös uskovainen vielä silloin, niin eipä tätä kuuluisaa jumalaa tuntunut pahemmin kiinnostavan se, mitä rukoilen yms. että ei se nyt itsestään se paraneminen tapahtunut. Itse siinä täytyi nousta pystyyn ja tehdä asoita, ei tämä jumala osoittanut sen suurempaa kiinnostusta kuin vaikkapa etupihan kivet.

anci, periaatteessa olen samaa mieltä, mutta miksei Jumala voi käyttää ammattiauttajia ihmisen auttamisessa? Kyllähän me ihmiset mennään lääkäriinkin, jos on joku fyysinen sairaus, miksei siis jos on joku masennus tai muu mielenterveydellinen ongelma? Veikkaan, että ammattiauttajat tietävät enemmän esim. aivokemiallisista toiminnoista kuin sielunhoitajat. Sielunhoitajat hoitavat sielua, eivät mieltä.

anci, itse ainakin olen huomannut, että ei-uskovaisten piirissä saa olla enemmän ihminen ja heikko kuin uskovaisten piireissä. Omat kokemukseni "maailmasta" ovat enemmän positiivisia kuin negatiivisia ja aivan lähes päinvastaisia kuin millaiseksi "maailma" uskovaisten piirissä kuvaillaan.

Kaikella huumorilla, ilmeisesti olit vapaiden suuntien porukoissa? ;)

:P

Kyllä vaan masennus on sairaus ja se on löydettävissä ICD-10-luokituksesta. Sitten se onkin eriasia,että kuinka moni "itse itsensä masentuneeksi diagnosoinut" sitä oikeasti on.
Pelkkä angsti ei ole vielä masennusta. Masennuksen oireita on mm. jatkuva matala mieliala, aloitekyvyttömyys,ahdistus, unettomuus tai liiallinen nukkuminen päiväsaikaan, keskittymisvaikeudet,itsetunnon heikkeneminen ja jopa kuolemanajatukset/toiveet. Maailmankuva on synkkä ja usein vääristynyt.
angsti ja maailmantuska kuuluu monen nuoren elämään. Oma itse muuttuu ja kasvaa ja haetaan omaa persoonallisuutta. Ei oikein tiedä vielä,että millainen oikeastaan olen ja mitä haluan elämässä ja sitten pitäisi vielä päättää opiskelupaikasta ja päästäkin sinne. Seurustelusuhteetkin voivat olla opettelua/vaikeita ja rahat aina vähissä. Tässä on jo riittävästi syitä tuntea ahdistusta,mutta se ei silti välttämättä ole mikään sairaustila ja masennus. Tällaisissa tilanteissa,kun elämätilanne helpottuu ja nuori alkaa löytää omaa paikkaansa opiskeluyhteisössä ja muutenkin,niin olokin helpottuu.
Mutta jos nuori on suoraan leimannut itsensä masentuneeksi,ilman diagnoosia,niin sitä jää helposti roikkumaan siihen tilaan ja itse ruokkii surkeuttaan vaikkapa vetäytymällä muista ihmisistä ja kuvittelemalla kaikkea.
Itselläni oli parikymppisenä vaikeuksia löytää kavereita ja paikkaani uudessa isommassa kaupungissa.Lisäksi olin opiskelemassa vain avoimessa yliopistossa, josta ei löytynyt mitään kavereita,koska kaikkia vaan kävivät luennoilla iltaisin ja palasivat takaisin omaan elämäänsä. Seuraavana syksynä pääsin amk:n josta sitten pikkuhiljaa löysin oman porukkani ja elämäkin alkoi helpottaa. Yksinäisyys on todella vakava asia jos asuu vieraalla paikkakunnalla. Lisäksi kritisoin itseäni aivan liikaa. Iän myötä itsensä hyväksyminen on ihan toista luokkaa ja se on myös yksi avain hyvään elämään:kun hyväksyy itsensä ja tietää mitä haluaa,on helpompi saavuttaa se mitä kokee haluavansa elämältä. Näin mielihyvääkin tuntee useammin. Mutta kyllä silti uskollakin on ollut merkittävä osa itseni hyväksymisenä sellaisena kuin olen. Jumala on suunnitellut minut ja rakastaa minua omana itsenäni. Niinpä minunkin tulee niin tehdä. Toki jokaisella silti kasvunvaraa on,mutta senkin voi tehdä levosta ja rauhasta käsin Jumalan huomassa.

Uskovaisissa voipi olla sen takia enemmän masentuineita suhteessa,kuin ei-uskovia,että ihminen lähtee etsimään yleensä Jumalaa vain kun hänellä on hätä:sitten tullaan uskoon,mikä auttaa eteenpäin. Ei kuitenkaan tajuta,että pitäisi siltikin koettaa käsitellä niitä asioita,jotka mahdollisesti masennuksen ovat aiheuttaneet. Tämä on yksi tulkinta.
Toisaalta pari vuotta sitten mtv3:n uutisissa julkaistiin Suomessa tehty tutkimus,jonka mukaan uskovaiset kokivat itsensä onnellisemmiksi kuin eiuskovat ja olivat myös terveempiä kuin eiuskovat. Eli kyllä vaan Jeesus auttaa.
Ja kuten olen toisessa ketjussa kertonut,olin masentunut ennen uskoontuloani,ja masennus lähti samantien. Oireita oli mm. ahdistus,epätoivo,jatkuva alavireisyys,väsymys,unettomuus. Osa näistä johtui työstäni/työuupumuksestani,mutta olin heikossa hapessa jo ennen kyseistä työpaikkaanikin. Unettomuus vaan puuttui listasta. Yritin korjata oloani kirjoittamalla,puhumalla ja tekemällä kivoja asioita. Eivät ne minua parantaneet vaan Jumala sen teki. Terapiaakin harkitsin,mutta kerkesin tulla uskoon enkä sitten enää sitä tarvinnut. Silti suosittelen hyvän terapeutin etsimistä jokaiselle,joka on oikeasti masentunut,koska syystä tai toisesta kaikki eivät koe ihmeparantumista. Ehkä? heidän jostain syystä tarvitsee käydä läpi jotain asioita/tunteita..Mutta sitä ei voi kukaan ulkopuolinen tietää,vain Jumala. Eräs tuttavani sanoi,että hänen masennuksellaan oli se tarkoitus,että hänestä tuli sen kautta vähemmän itsekäs ja hän oppi lähestymään Jumalaakin paremmin ja uudenlaisen suhteen häneen.

Siis uskovaa terapeuttia koska jumalaton terapeutti ajattelee niin paljon eri tavalla asioista.

Siis uskovaa terapeuttia koska jumalaton terapeutti ajattelee niin paljon eri tavalla asioista.

Oma näkemykseni on, että jos nämä masennukseen johtaneet tekijät eivät ole hengellisen puolen asioita tai niistä johtuvia, osaa eikkariterapeutti auttaa siinä missä uskovakin. Pitäisiköhän lukea terapeutiksi kun valmistun, tuntuisi markkinarakoa olevan.

Atte, psykiatrisella puolella on suurta kysyntää työntekijöistä, joten se on todellakin markkinarako. Olen myös kuullut monelta uskovaiselta, että he toivovat löytävänsä uskovaisen terapeutin. Minä käyn terapiassa ja sattumalta ensimmäinen jolle soitin, oli uskovainen ja hänellä käyn edelleen noin 1v. jälkeen.

Hyvä juttu että olet sellaisen löytänyt =)

Ette perustele Raamatulla siis Jumalan sanalla sitä että pitäis välttää uskonnon liittämistä masennukseen...Jumalan sana ratkaisee ! Ei ihmisten mielipiteet!

Ja on siinä monia muitakin tekijöitä esim.henkimaailma...

Itselläni oli parikymppisenä vaikeuksia löytää kavereita ja paikkaani uudessa isommassa kaupungissa.Lisäksi olin opiskelemassa vain avoimessa yliopistossa, josta ei löytynyt mitään kavereita,koska kaikkia vaan kävivät luennoilla iltaisin ja palasivat takaisin omaan elämäänsä. Seuraavana syksynä pääsin amk:n josta sitten pikkuhiljaa löysin oman porukkani ja elämäkin alkoi helpottaa. Yksinäisyys on todella vakava asia jos asuu vieraalla paikkakunnalla. Lisäksi kritisoin itseäni aivan liikaa. Iän myötä itsensä hyväksyminen on ihan toista luokkaa ja se on myös yksi avain hyvään elämään:kun hyväksyy itsensä ja tietää mitä haluaa,on helpompi saavuttaa se mitä kokee haluavansa elämältä. Näin mielihyvääkin tuntee useammin. Mutta kyllä silti uskollakin on ollut merkittävä osa itseni hyväksymisenä sellaisena kuin olen. Jumala on suunnitellut minut ja rakastaa minua omana itsenäni. Niinpä minunkin tulee niin tehdä. Toki jokaisella silti kasvunvaraa on,mutta senkin voi tehdä levosta ja rauhasta käsin Jumalan huomassa.

Mulla oli melko samanlaisia kokemuksia ekana yliopistovuonna. Vaikka ihan normaali yliopisto olikin kyseessä, en oikein alkuun saanut tiivistä kaveriporukkaa ja muutenkaan en löytänyt harrastuksia, ja kun oli vielä vieras paikkakunta, jossa sitten sattui vielä asumaan ihmisiä, joita en olisi enää koskaan halunnut nähdä. Itsetuntonikin oli aivan pohjamudissa ja mieliala jatkuvasti huono. Siinä välillä mietin, onko jokin oikeasti vialla, mutta sitten helpotti, kun löysinkin hyviä ystäviä ja muutenkin sopeuduin. :) Eli sellaista väliaikaista se oli vain, mutta huhuh, en halua enää kokea uusiksi.

Ratkaisu => Jeesus

Ratkaisu => Jeesus

Millä perusteella?

Itteäni on kiusattu koulussa varsinkin ala-asteella, ja vasta nyt oon lopulta pääsemäs sen seurauksista, kaikista en varmaan koskaan. Tuosta seurauksena oli ainakin just masennus. Kiusaaminen oli sellasta henkistä mut silti niin raakaa. Ja oon aina ollu todella herkkä kaikelle sellaselle. Muistan kun joskus opettaja pyysi puheilleen huomattuaan et oon ollu yksin 2kk putkeen ja koitti sit väkisin ohjata mut yhen toisen yksinäisn tytön seuraan mut ei meillä oikee menny sen tytön kans hyvi.
Mut niin kamalimpia juttuja oli se kun liikuntatunneilla oltiin vaikka suunnistusta, jäin viimeiseksi ilman paria ja opettaja laitto sit mut vana johonki. Sama homma esim. jalkapallossa, kun valittiin joukkueita varten ne pääjehut nii ne valitsi aina sillai et jäin viimeisenä siihen. Kukaan ei halunnu mua mihinkään. Olin aina se surkea tyttö. Sit monesti se kiusaaminen oli ihan sellasta vihasesti mulkoilua tai pilkkaamista eri jutuista. Mut onneks ollu aina usko ja Jumala johon turvata..
Joten sanonpa vain että Jumala on kääntäny kaiken hyväksi. Jos mua ei ois koskaa kiusattu, en olis tämmönen mikä nyt olen. Jumala on lisäksi muuttanu mua paljon ja ehkäpä trakotuksena oli myös se että mun on helpompaa ymmärtää muita syrjittyjä ihmisiä :) Ja tätä ajan nyt takaa että kyl se Jeesus auttaa hommassa missä hyvänsä! Pitää vaan jaksaa luottaa. Raamattuki lupaa et Jumala kääntää kärsimykset viel hyväksi:)

Atelle: Luuk. 18:27

26 "Kuka sitten voi pelastua?" kysyivät kuulijat.
27 Jeesus vastasi: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, se on mahdollista Jumalalle.

Niin? Miten tämä nyt liittyy siihen, että masennusta tulisi ns. hoitaa Jeesuksella?

Ilmeisesti tää ketju ei oo enää kovin aktiivinen, mut kuitenkin...

Kärsin ite myös masennuksesta, keskivaikeesta, ihan lääkärin toteemasta sellasesta. Saan siihen lääkitystä ja käyn terapiassa. Suoraan sanoen tuntuu oikeesti pahalta lukee sellasia kommentteja, joista jää sellanen kuva et ne jotka kärsii masennuksesta on jotenkin huonoja ihmisiä/uskovia.

Ootteko miettiny asiaa siltä kannalta, et kyl Jumala voi parantaa minkä tahansa sairauden silmänräpäyksessä mut silti niin ei aina käy. Tarkottaaks tää tein mielestä sitä et kyseinen ihminen ei rukoile tai ylistä tarpeeks? Tai oo aidosti uskossa?

Mikäli vastaus noihin on kielteinen, niin miks masennus olis jotenkin eri asemassa Jumalan silmissä? Sikskö ettei se oo "oikee sairaus"? Tiesittekö et masennus jopa näkyy aivojen magneettikuvassa? Se on jopa yllättävän fyysinen sairaus, ei mikään tunnetila.

Olis toivottavaa et muutenkin ihmiset ottais selvää asioista ennen kun muodostais niistä voimakkaita mielipiteitä.

Tän keskustelun alottajalle sanoisin et älä anna periks. Jumala on mein kanssa ja voi kääntää tänkin koettelemuksen mein voitoks. Älä anna kenenkään lannistaa ittees mielipiteillään tai ymmärtämättömyydellään. Sitä että sairastuu masennukseen ei voi valita, sen enempää kun mihinkään muuhunkaan sairastumista ja paraneminen on mahdollista vaikka se just nyt tuntuiskin olevan tosi kaukana. Pidä lippu korkeella ja kädet ristissä :)

Jumala on voimallinen heikoissa. Eikös näin??? Ihminen ei ole huonompi js hänellä on psyykkinen sairaus. Se on oikea sairaus siinä missä joku fyysinenkin sairaus.

Mä ajattelen kyllä, että masennus on synnin seurausta, mutta silleen kokonaisvaltaisesti eikä minkään yksittäisen jutun perusta (tyyliin, "sanoin naapurin akkaa rumaksi, sen johdosta sain astman"). Että se, että ihminen ylipäätään voi olla masentunut tai sairas on seurausta siitä, että elämme syntisessä maailmassa. Asiat nyt vain ovat niin perseellään kuin ne ovat. :( Ja minä syytän syntiinlankeemusta.

Sen sijaan en kannusta "laittamaan Jeesus-laastaria" todellisten ongelmien päälle. Ajattelen, että ihmisyyteen väistämättä kuuluu tietynlainen rikkonaisuus, ja toisilla se esiintyy vahvemmin masentuneisuutena. Siinä, että rukoilee paranemisen ja muiden asioiden puolesta, ei mielestäni ole mitään vikaa. Mutta se, että ei hae apua asiantuntijoilta, voi olla kuolemaksi. En usko, että Jumalan tahto on se, että jos mielialaa tai terveyttä voi kohentaa lääkkeillä, niin se tilaisuus jätetään käyttämättä. (Tiedätte varmaan tarinan veden varaan joutuneesta uskovaisesta, joka rukoili Jumalan pelastavan hänet. Tuli vene ja toinen, kolmaskin, mutta tyyppi kieltäytyi ottamasta apua vastaan, kunnes hukkui. Taivaassa hän ärhenteli Jumalalle miksei häntä pelastettu veden varasta. Jumala kertoi tarjonneensa apuaan kolme kertaa, mutta se ei kelvannut.)

Mutta minua kammoksuttaa myös se, että sellaisille ihmisille, jotka tarvitsisivat IHMISEN, lähimmäisen, annetaan masennuslääkkeitä. Alan asiantuntijahan en ole, mutta minusta jotain hälyttävää kertoo se, että suomalaiset syövät masennuslääkkeitä enemmän kuin Buranaa. Enkä ymmärrä sitäkään, että suruun annetaan masennuslääkkeitä (ehkä nyt nukkumisen tähden ymmärrän...), sillä surukin on tunne joka pitäisi prosessoida.

Voimia heille, jotka sellaisia tarvitsevat.

Äh. Jatkan vielä avautumista tuosta laastarista.

Siis, ku jos kaiken hengellistää sillä tavalla, että "Jumala kyllä parantaa, kunhan rukoilet, eikä tarvi mitään lääkkeitä tai leikkauksia tai diagnooseja", niin siinä on huomattavana vaarana ajautua tilaan, jossa alkaa parjata oman uskonsa laatua. "Mä en parane, koska en usko tarpeeksi", ja kun puhutaan paljon rukouksen iloon vapauttavasta voimasta, niin itsesyytökset ovat satavarmoja, jos mieli on niin heikkona ettei jaksakaan rukoilla, saati sitten iloita. En kiellä sitä, etteikö rukoileminen olisi hyvä asia, ja toisinaan mielialakin voi parantua rukoilemisen johdosta. Mutta sellainen opetus on mielestäni hengellisesti epätervettä, jossa ihmisen uskoa mitataan hänen mielenterveytensä, hengellisten ominaisuuksien tai yleisen hyvinvoinnin pohjalta. Kohde on ratkaiseva tekijä, ei uskon määrä tai vahvuus.

Jumala ei ole karkkiautomaatti, jolta voimme rukoilla terveytemme ja mielemme "kuin uudeksi", hän voi myös sallia kipua ja sairautta, joista paraneminen voi olla pitkällinenkin prosessi. Toki hän on mukana ja antaa voimia päiväksi kerrallaan, mutta ei välttämättä paranna. Sen(kin) hän voi tehdä, mutta ei se ole automaatio.

Edelleen voimia.

Jumala ei ole karkkiautomaatti, jolta voimme rukoilla terveytemme ja mielemme "kuin uudeksi", hän voi myös sallia kipua ja sairautta, joista paraneminen voi olla pitkällinenkin prosessi. Toki hän on mukana ja antaa voimia päiväksi kerrallaan, mutta ei välttämättä paranna. Sen(kin) hän voi tehdä, mutta ei se ole automaatio.

Allekirjoitan tämän. Sairaus, oma tai läheisen, on kuitenkin aina kasvun ja muutoksen paikka. Minä en ole uskovainen, mutta minusta tuntuu silti järkevältä, että Jumala voisi kasvattaa myös vaikeiden tilanteiden kautta.

Olen ajattelija-ihminen, eli ajatuksiini vaipuessa saatan ruveta ajattelemaan ikäviä. Samaistun herkästi ihmisiin ja voin masentua myös asioista jotka eivät koske minua. Usein stressini muuttuu masennukseni. Masennun jos pahaa tapahtuu, jos en ole tyytyväinen itseeni. Syytän herkästi itseäni kaikesta.

Rolle, itselläni asiat menee hyvin samalla tavalla! Se jatkuva syyllisyys tuolla sisimmässä on hyvin raskasta! Se, että et oikein koskaan ole tyytyväinen itseesi ja vaadit ihan älyttömiä itseltäsi kuluttaa tuota sisintä... Uskon, että monilla mielenterveys ongelmista kärsivillä on jossain määrin huono itsetunto (niin kuin esim minulla ja monilla muilla tuntemillani), josta tämä kaikki kumpuaa!

Olen kärsinyt keskivaikeasta masennuksesta, joten tiedän paremmin kuin hyvin, mitä sen ja miltä se tuntuu! Itse en kieltäydyin ottamasta lääkkeitä, sillä halusin vain jonkun jonka kanssa keskustella ja avautua! ...masennus lähti, mutta se miten parantaa huono itsetunto, onkin jo paljon vaikeampaa...

Jaksamista kaikille masentuneille ja itsetunto-ongelmaisille kanssaihmisille!

Täytyy vielä sanoa... koska uskon, että useimmilla meistä masentuneilla on huono itsetunto, monien teidän sanomiset täällä todella vain PAHENTAVAT asioita!!! Huono itsetuntoinen ihminen joutuu vain pahempaan itsekriittisyys-kierteeseen kun tullaan "pamauttamaan raamatulla päähän". Itse olen kristitty, joten voitte kuvitella, miten vaikealta se toisaalta tuntuu myöntää, että olen "tällainen"...

Mutta siis, nyt rehellisesti sanottuna, monilla meidän kanssaihmisillä on SUURI osuus siihen, mitä olemme!! Todella!!! Jos ajattelen huonoa itsetuntoani, joka minulla on ollut niin kauan kuin muista, ei ole voinut aiheutua itsestäni! ...voin avoimesti sanoa, että... kasvatuksellani ja varmasti monen muunkin kohdalla, sillä on KAIKKEIN SUURIN osuus asiaan!!! Se, että sulle ei ns. anneta rakkauden tunnustuksia pyyteettömästi, piiskataan kasvatusmenetelmänä, kasvatetaan pumpulissa, jossa sun puolesta tehdään asoita yms. ei oo voinut olla vaikuttamatta siihen, miksi olen mitä olen!!! ...olen tajunnut tämän ihan vasta tässä viime vuosina ja näin jälkikäteenkin tuntenut katkeruutta asian suhteen! ...mutta nyt päällimmäisenä on kuitenkin ajatus siitä, miten parantaa se itsetunto!

...minun on vain mentävä rauhallisesti eteenpäin päivä kerrallaan ja otettava niitä vauvan askelia eteenpäin...

Ihanaa Sunshine86, että olet osannut tunnistaa, mistä ongelmasi on peräisin.
Raamatussa kehoitetaankin elämään päivä kerrallaan :)
Tsemppiä sulle :)

Kiitos patajan:)!! Halauksia ja jaksamista myös sinulle<3! Siu.
...kyllä elämä silti on niin arvokas lahja jo itsessään, että kyllä siitä haluaa pitää kiinni, vaikka kompuroisikin;)!

(miksiköhän tää poistaa välillä osan mun teksistä!?, hmm....)

Kyllä se kuitenkin on niin, että kaikesta huolimatta sitä haluaa olla olemassa ja nähdä ja kokea seuraavan päivän, että... vaikka tää tällästä "kompurointia" välillä onkin niin... haluan olla tässä tänään... <3 Siu. kaikille!!!

(offtopic: sunshine86, voi olla että laitoit tollasen pienempikuinkolme-sydämen, niin se napsaisi poikki. nuo suurempi/pienempi kuin-merkit ovat osa koodaritodellisuutta ja niillä on jokin syvällisempikin merkitys. ;) tekstin pitäs pysyä kasassa kun välttää niiden tahatonta käyttöä muotoilun ulkopuolella.)