Minä uskon, että se on ja sieltä on kaikki kristillinen oppi ammennettavissa.

Tämä ei nyt kuitenkaan tarkoita, että itse olisi tuota mieltä, vaan uskon että Raamattusta nousee tietty sanoma. Mutta hyväksyn kuitenkin sen (tosiasiana), että tulkintoja voivat ohjata eri lähtökohdat.

Varmasti näin ja siksi kirkon traditio on aikamoinen aarre tulkinnallisena apuna

Hassua, että koet silti niin kovasti tarvetta linkittää tuolle sivulle. Miksi ei ennemmin siihen selkeään Raamatun sanaan? Entä mitä luulet, jos sinulla ei olisi tuota linkkiä eikä muutakaan STLK:n materiaalia, päätyisitkö silti samoihin päätelmiin lukemalla pelkkää Raamattua?

Ehkä et ole itse löytänyt yhteisöä, jonka opetukseen voit koko sydämisesti yhtyä ja siksi tämä on mielestäsi hassua.
Minä päädyin STLK:hon lukemalla Raamattua.

Minä päädyin STLK:hon lukemalla Raamattua.

Tulipa tuosta taas mieleen nuo tulkinnan lähtökohdat sillä eräs Jehovan todistaja väitti minulle juuri samaa. (siis päätyi jehovaksi luettuaan Raamattua "ilman mitään tulkintatraditioita taustalla")

Ehkä et ole itse löytänyt yhteisöä, jonka opetukseen voit koko sydämisesti yhtyä ja siksi tämä on mielestäsi hassua.

Minä päädyin STLK:hon lukemalla Raamattua.

Palatakseni aiheeseen "naisen paikka"...

Raamatun mukaan naisen tulee olla miehelleen alamainen (Kol. 3:18-19).

Raamatun mukaan naisen tulee olla miehelleen alamainen (Kol. 3:18-19).

Niin, ja orjien pitää myös olla kuuliaisia isännille.

Kyllä. Jos orjia sattuu olemaan.

Onko mitään syytä miksi tämä pitäisi tulkita yleiseksi ja ajattomaksi käskyksi?

Onko mitään syytä, miksi tämä ei olisi yleinen ja ajaton käsky? Kaikki Raamatun käskyt ovat yleisiä ja ajattomia ellei muuta ole erikseen sanottu.

Ja vielä enemmän, onko mitään syytä, miksi tämä koskisi kristittyjä, jotka Jeesus on vapauttanut kirouksen alta?

On, koska naisen alamaisuus miehelleen perustuu Raamatun mukaan luomiseen, ei lankeemukseen. Kristuksen työ ei siten muuta sitä mitenkään.

Welzu, opettele muuten sellainen keskustelutyyli, missä kerrot omia näkemyksiäsi sen sijaan, että vain kyselisit tyhmiä kanssakeskustelijoilta? Sellainen saisi ihmisiä myös enemmän kunnioittamaan sinua. Nykyisellään kirjoituksesi tuntuvat lähinnä vitsiltä...

Raamatun mukaan naisen tulee olla miehelleen alamainen

Jatkanpa sitten tätä parjattua keskustelutyyliä ja kysyn sulasta uteliaisuudesta, että mitä tämä kyseinen alamaisuus tarkoittaa aivan konkreettisella, käytännöllisellä tasolla? Ja pyydän, että tätä kysymystä ei tulkittaisi negatiivisen lähtökohdan omaavana tai riidanhaluisena, vaan puhtaasti vilpittömänä kysymyksenä ymmärtää kys. termi.

Naisesta käytetään kumppani-termiä luomiskertomuksessa useampaan otteeseen, yhtä lihaa, joka ei ole toistaan parempaa tai huonompaa. Tätä ei pidä sitten tulkita sukupuolten erojen häivyttämiseen tai tasapäistämiseen.

Ja mitä kyselyyn tulee, niin minä ymmärrän sen niiden omien näkemysten selvittäjänä. On helpompi muodostaa oma näkemys vasta-argumentteineen, jos ja kun selvittää ensin käsiteltävän asian perinpohjaisesti.

Mulle tuli ekana mieleen sellainen esimerkki, että jos vaikkapa miehelleni aukeaisi työmahdollisuus uudella paikkakunnalla, ja hän haluaisi ottaa sen ja mä taas tahtoisin jäädä sinne missä ollaan. Tällaisessa tilanteessa haluaisin käydä perusteellisen keskustelun, listata asioita puolesta ja vastaan, ja sitten lopulta antaa päätösvalta miehelleni, jos edelleen olisimme eri mieltä. Ja jos hän päättäisi lähteä, lähtisin hänen kanssaan ja siunaisin ja tukisin häntä siinä päätöksessä (jos vaikka hommat siellä sitten menisivät mönkään, en haluaisi ampua häntä alas sanomalla että minä olin oikeassa jne). Tahdon että mieheni kuuntelisi minua, mutta hän saisi silti päättää. Päätösvalta tuo myös hurjasti vastuuta. Oon huomannut itsessäni taipumuksen pistää vauhtia masiinaan jos musta tuntuu että asiat ei luista mun tahtomalla tavalla - mulle "alamaisena" (ah mikä kirosana nykyään) oleminen tuleekin olemaan paljolti sitä että annan mieheni olla uskova, aviomies, perheenpää ja isä juuri hänen omalla tyylillään, ilman että mä meen sohiin siihen väliin.

Mutta mistäs minä mitään tiedän!! :D

"Kyllä. Jos orjia sattuu olemaan."

Eli Raamatun mukaan on ihan ok, jos on orjia. x)

Onko mitään syytä, miksi tämä ei olisi yleinen ja ajaton käsky? Kaikki Raamatun käskyt ovat yleisiä ja ajattomia ellei muuta ole erikseen sanottu.

On, koska naisen alamaisuus miehelleen perustuu Raamatun mukaan luomiseen, ei lankeemukseen. Kristuksen työ ei siten muuta sitä mitenkään.

Welzu, opettele muuten sellainen keskustelutyyli, missä kerrot omia näkemyksiäsi sen sijaan, että vain kyselisit tyhmiä kanssakeskustelijoilta?

Eli Raamatun mukaan on ihan ok, jos on orjia. x)

pete_p Tulipa tuosta taas mieleen nuo tulkinnan lähtökohdat sillä eräs Jehovan todistaja väitti minulle juuri samaa. (siis päätyi jehovaksi luettuaan Raamattua "ilman mitään tulkintatraditioita taustalla")

Varmasti väittää, mutta se ei tarkoita, että väärin käyttö tarkoittaisi sitä, että Raamattua lukemalla ei voisi löytää oikeaa kristillistä oppia.

Kirkon traditio on hyvä apu, mutta Jehovan todistajien opit voi kumota hetkessä ihan pelkällä Raamatulla.

Tällaisessa tilanteessa haluaisin käydä perusteellisen keskustelun, listata asioita puolesta ja vastaan, ja sitten lopulta antaa päätösvalta miehelleni, jos edelleen olisimme eri mieltä. Ja jos hän päättäisi lähteä, lähtisin hänen kanssaan ja siunaisin ja tukisin häntä siinä päätöksessä (jos vaikka hommat siellä sitten menisivät mönkään, en haluaisi ampua häntä alas sanomalla että minä olin oikeassa jne). [...] mulle "alamaisena" (ah mikä kirosana nykyään) oleminen tuleekin olemaan paljolti sitä että annan mieheni olla uskova, aviomies, perheenpää ja isä juuri hänen omalla tyylillään, ilman että mä meen sohiin siihen väliin.

Minulle tämä kuulostaa tervehenkiselle parisuhteelle, jossa kummallakin on tilaa olla se, mitä on ilman kummankaan tarpeetonta pomotusta pikkuasioissa :)

En takaa, että liityn keskusteluun aktiivisesti, vaikka minulle esitettäisiinkin jatkokysymyksiä :) Oon tästä radikaalissa aikoinaan keskustellut hieman turhauttavin tuloksin, enkä välttämättä jaksa lähteä nyt samaan sekä ajan että hermojen puolesta. Ei sillä, nyt kyllä keskustelukumppanitkin vaikuttaa potentiaalisemmilta tapauksilta, että tästä saattaisi jopa oikeasti tulla jotain :) Hmm. Tää oli vasta siis esipuhe.

Meidän perheessä molemmat jakavat saman näkemyksen siitä, että mies on perheen pää. Ja niinhän sen tulee ollakin, sillä mies ei voi olla perheen pää jos nainen ei anna hänen olla sitä, eikä nainen voi edellyttää mieheltä perheen johtajuutta jos ei mies ota sitä. Kun kysytte konkreettisia asioita siitä, mitä se tarkoittaa, voin yrittää valottaa sitä ja sen taustoja vähän. Mutta ainakin meillä tämä on myös kasvuprosessi, eikä asiat suinkaan mene tietyn periaatteen mukaan tuosta vain. Koko ajan opitaan enemmän, ja halutaan oppia, mikä on Jumalan tarkoittama paikka meille molemmille.

Kiwi antoi perheen johtajan roolista erittäin hyvän esimerkin. Siihen tulokseen olen itsekin tullut, että noin haluaisin asioiden menevän. Päätösvallan luovuttaminen ainakin meillä edellyttää sitä, että olen saanut vakuuttavan kokemuksen siitä, että mieheni ei aja omaa etuaan vaan meidän PERHEEN. Olen nähnyt hänen tekevän monta päätöstä, joissa hän on laittanut itsensä/mielihalunsa takasijalle. Toinen tärkeä asia on se, että mieheni on sanoin ja teoin osoittanut minulle, miten paljon arvostaa tarpeitani ja mielipiteitäni. Ja on selvästi jopa ihan oikeasti halukas kuulemaan mitä olen mieltä, ja kertonut että pitää ajatuksiani viisaina. Sen tunteen välittyminen, että minä voin oikeasti vaikuttaa asioihin ja minä tulen kuulluksi, on ollut minulle todella tärkeää.

En pidä tätä järjestystä luonnekysymyksenä. Ajattelen niin, että tietyt perustarpeet tällä alueella ovat samat sekä miehessä että naisessa. Ihminen vain saattaa luonnostaan toimia vastoin sitä, mikä ne tarpeet parhaiten tyydyttäisi. Itse en ole luonnostani välttämättä sellainen, että ilman tietoista päätöstä luovuttaisin päätösvallan jollekin toiselle. Minulla on paljon mielipiteitä (kappas;) ja jonkinlainen tarve vaikuttaa moniin asioihin. Kuitenkin olen huomannut, että kun olenkin toiminut tässä asiassa niin kuin olen sen oikein ymmärtänyt, minulla on ollut siunatumpi olo kuin koskaan. Päätösvallan jättäminen miehelleni on tuntunut niiin oikealta kuin olla ja voi. Siitä huolimatta, että se on vastoin "luontoani". Siitä tiedän, että haluan koko ajan enemmän opetella ja päästä sisään siihen, miten Jumala on tämän tarkoittanut. Näen myös, että se tekee uskomattoman hyvää miehelleni. En osaa sanoin kuvailla mitä, mutta näen että se jotenkin vahvistaa häntä.

Perheen päänä oleminen on siis todellakin rakkaudella johtamista, johtajuutta ei voi riistää itselleen. Mieheni ei ole koskaan vedonnut siihen, että "minä olen perheen pää" vaikka joskus en olisikaan malttanut antaa hänen olla sitä. Näkisin sen niin, että samalla tavoin kuin ihminen tahtoo rakkaudesta Jumalaan tehdä hänen tahtonsa, tunne on aika sama siinä kun vaimo tahtoo jättää miehelleen päätösvallan.

Eikä meillä se tarkoita myöskään sitä, että olisin jotenkin lyhyessä talutushihnassa ja kyselisin joka asiaan mieheltäni, että "käykö, käykö, saanko ostaa tuota ja tuota??" Meillä johtajuus näkyy eniten suuremmissa asioissa, mutta voihan olla että ymmärrykseni kasvettua löydän tästä vielä paljon lisää :)

Perheen päänä olemista ei pidä sekoittaa myöskään siihen, kun mies on vahva, hallitseva ja ehkä hieman keskivertoa enemmän narsistisia piirteitä omaava ja nainen tunteensa tukahduttava ja liian kiltti. Minusta tuntuu, että jos uskova pari on sellainen, se menee helposti sen piikkiin, että "no mieshän on perheen pää".

Päätti niistä asioista sitten kuka tahansa, myös tällainen Raamatun kohta olisi hyvä muistaa! Ensimmäinen Mooseksen kirja 21:12 Mutta Jumala sanoi Abrahamille: >>Älä niin kovin sure tuon pojan ja orjattaresi puolesta, vaan noudata kaikessa Saaran mieltä, sillä vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi. Jne. Jne. Tosta voi kukin päätellä mitä tahtoo.

Jatkanpa sitten tätä parjattua keskustelutyyliä ja kysyn sulasta uteliaisuudesta, että mitä tämä kyseinen alamaisuus tarkoittaa aivan konkreettisella, käytännöllisellä tasolla? Ja pyydän, että tätä kysymystä ei tulkittaisi negatiivisen lähtökohdan omaavana tai riidanhaluisena, vaan puhtaasti vilpittömänä kysymyksenä ymmärtää kys. termi.

Alamaisuus tarkoittaa sitä, että tunnustaa miehen perheen pääksi, perheen johtajaksi.

Alamaisuus tarkoittaa sitä, että tunnustaa miehen perheen pääksi, perheen johtajaksi.

Siinä tapauksessa suuri osa Vanhan testamentin käskyistä on edelleen voimassa. Meidän pitäisi esimerkiksi valita turvakaupunkeja ja pitää riemuvuosia yms.

Eipäs, koska Raamatusta käy ilmi, että Mooseksen laki ei enää sellaisenaan koske uuden liiton uskovia. Ks. esim.:

http://www.vapaasatama.net/laki.html
http://raapustus.net/?id=103

No voisitko siinä tapauksessa antaa jakeen tai selvän raamatunkohdan luomiskertomuksesta, jossa tämä kerrotaan? Sieltähän se pitäisi löytyä jos se siihen perustuu.

1. Moos. 3:16. Jakeen (ja koko luomiskertomuksen) oikea tulkinta (eli se mikä on kristinuskon kanta) käy ilmi Uudesta testamentista mm. kohdista 1. Kor. 14:34, 1. Tim. 2:11-15, 1. Kor. 11:7-9, Ef. 5:22-24, Kol. 3:18-19, 1. Kor. 11:3, Tiit. 2:5, 1. Piet. 3:1-5.

Kysymykset ovat erinomaisia keskustelun eteenpäinviejiä.

Eivät ole, koska niillä ei kerrota mitään. Paitsi sen ne tietenkin kertovat, että niiden esittäjä ei tiedä itse aiheesta yhtään mitään eikä ole kykenevä älylliseen ajatteluun. Keskustelu etenee siten, että kerrotaan oma näkemys ja altistetaan se toisten keskustelijoiden kommentoitavaksi ja kritisoitavaksikin. Näkemyksissä esitettyihin argumentteihin sitten kehitetään vasta-argumentteja, ja niihin taas vasta-argumentteja.

Mutta mitä tulee toivomukseesi, niin en todellakaan ole salaillut näkemyksiäni aiheesta. Jopa tässä keskustelussa kerron niistä aivan ensimmäisessä viestissäni. Löytyy sivulta yksi.

Haluan, että muutat keskustelutyyliäsi argumentteja esittäväksi, eli että luovut retorisista kysymyksistä ja alat esittää näkökantaasi perusteineen. Sitten näitä perusteita voivat muut kriittisesti arvioida.

Aivan. Raamatussa ei sanallakaan kielletä orjien pitoa, vaan annetaan jopa ohjeita, miten orjia tulisi hankkia (jos hankkii) ja miten heitä tulisi hoitaa. Johanniitan aikaisemman kommentin mukaan (tämän viestin ensimmäinen lainaus) tämä on edelleen sallittua, koska sitä ei Raamatussa ole kumottu.

Joo, ihan totta. Kuitenkin kannattaa muistaa, että kreikan sana doulos tarkoittaa yhtälailla palvelijaa ja orjaa. On täysin konsistenttia tulkita Uutta testamenttia siten, että Paavalin kirjeissä ei puhuta mitään orjista vaan aina palvelijoista! Palvelijoiden pitämistä ei Suomen lakikaan vastusta. Aiheesta kannattaa lukea mm.:

http://raapustus.net/?id=114#orjuus

Mutta mitä tämä tarkoittaa konkreettisesti ja käytännöllisesti (niin kuin kysymyksessä esitettiin)? Riittääkö siis se, että vaimo sanoo miehelleen, että mies on perheen johtaja?

En minä ole mikään kysymyksiin vastaamis automaatti eikä minulla ole mitään velvollisuutta vastata kysymyksiin, jos en sitä tarpeelliseksi katso, koska en minä ole mikään RadikaaliNetin virallinen nettipastori.

Mitä tulee itse kysymykseen, niin mitä ihmettä konkreettisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan? Halutaanko minulta kuulla jokin selvitys siitä, mitä johtajuus tarkoittaa? Onko kysymyksen esittäjä kenties kuullut tämän termin ensimmäistä kertaa elämässään vasta nyt?

Mielestäni Kiwi ja GhettoRouva antoivat hyviä konkreettisia esimerkkejä käytännön elämästä. Jos kysymyksen esittäjä kaipaa tällaisia, niin nyt hän on niitä saanut. Jos taas hän kaipaa yksityiskohtaisempaa määritelmää raamatullisesta johtajuudesta, niin ilmaiskoon sen.

Päätösvallan luovuttaminen ainakin meillä edellyttää sitä, että olen saanut vakuuttavan kokemuksen siitä, että mieheni ei aja omaa etuaan vaan meidän PERHEEN.

GhettoRouvalla hyvä kirjoitus ja hyvä pointti. Miehen johtajuus on kiistatonta Jumalan sanan perusteella, mutta niin on myös se, että hän päätöksillään pyrkii oman edun tavoittelun sijaan koko perheen parhaaseen. Mielestäni Kristus oli tässä asiassa hyvä esimerkki. Hän oli täysin suvereeni johtaja, jonka käskyjä toteltiin, ja joka sanoi jopa ihmisten iankaikkisen kohtalon riippuvan siitä, miten he ovat häneen suhtautuneet. Kuitenkin Kristus aina kaikessa pyrki omiensa parhaaseen jopa oman edun kustannuksella, josta voimakkain esimerkki on risti: Jeesus antoi viimein jopa henkensä pelastaakseen omansa, ne joiden johtaja hän oli. Paimen on lampaiden johtaja, jota lampaat tottelevat, mutta hyvä paimen antaa tarvittaessa vaikka henkensä lammasten edestaä. Palkkapaimen (avoliitto) taas jättää lauman, kun näkee susien tulevan.

Johtajuus-käsitteen alle mahtuu niin monenlaista, vapaakasvattajavanhemmasta totalitaariseen diktaattoriin. Siksi täsmennys on paikallaan. Usein perinteisen tulkinnan kannattajat toistelevat vain näitä epämääräisiä lauseita. Itseäni kiinnostaisi tietää konkreettisia esimerkkejä. Millaisessa tilanteessa naisen tulee tehdä mukisematta, niin kuin mies sanoo? Millaisessa tilanteessa nainen saa tai hänen tulee vastustaa miestään? Kuinka paljon ja minkä kokoisissa asioissa miehen tulee kuunnella vaimonsa näkökantoja? Kuinka paljon mies saa tai hänen tulee käskeä ja pakottaa vaimoaan? Onko mies jollain tavalla Jumalan edessä vastuussa perheenjäsentensä uskosta tai sen puutteesta? (Tällaistakin olen kuullut.) Saako vaimo käydä töissä? Entä saako äiti käydä töissä? Voiko mies olla hoitovapaalla? Onko miehen velvollisuus elättää vaimonsa? Pitääkö naisen ottaa miehen sukunimi? Onko väärin, jos pariskunta yhdessä päättäen päätyy antamaan vaimolle enemmän valtaa asioihin kuin jonkin raamatuntulkinnan mukaan pitäisi?

Tuossa oli rautalangasta väännettyjä kysymyksiä. Jokohan ymmärrät, mitä konkreettisuus tarkoittaa.

1. Moos. 3:16. Jakeen (ja koko luomiskertomuksen) oikea tulkinta

Eivät ole, koska niillä ei kerrota mitään. Paitsi sen ne tietenkin kertovat, että niiden esittäjä ei tiedä itse aiheesta yhtään mitään eikä ole kykenevä älylliseen ajatteluun.

Keskustelu etenee siten, että kerrotaan oma näkemys ja altistetaan se toisten keskustelijoiden kommentoitavaksi ja kritisoitavaksikin. Näkemyksissä esitettyihin argumentteihin sitten kehitetään vasta-argumentteja, ja niihin taas vasta-argumentteja.

Haluan, että muutat keskustelutyyliäsi argumentteja esittäväksi,

eli että luovut retorisista kysymyksistä

ja alat esittää näkökantaasi perusteineen. Sitten näitä perusteita voivat muut kriittisesti arvioida.

En minä ole mikään kysymyksiin vastaamis automaatti eikä minulla ole mitään velvollisuutta vastata kysymyksiin

Mutta palataan takaisin aiheesen.

Mitä tulee itse kysymykseen, niin mitä ihmettä konkreettisuudella tässä yhteydessä tarkoitetaan?

Millaisessa tilanteessa naisen tulee tehdä mukisematta, niin kuin mies sanoo? Millaisessa tilanteessa nainen saa tai hänen tulee vastustaa miestään? Kuinka paljon ja minkä kokoisissa asioissa miehen tulee kuunnella vaimonsa näkökantoja? Kuinka paljon mies saa tai hänen tulee käskeä ja pakottaa vaimoaan?

Ongelma näissä sinänsä ovelissa kysymyksissä on se, että ne ovat vääriä kysymyksiä. En itse ainakaan osaa suoraan vastata noihin, koska koko asettelu on päälaellaan. Niiden taustalla tuntuu olevan se idea, että puolisot olisivat toistensa kanssa vastakkainasettelussa ja kilpailisivat siitä, kumpi saa ja kumpi joutuu tekemään mitäkin. Minusta noihin kysymyksiin ei voi vastata muulloin, kuin jos kyse on vääränlaisesta hallitsemisesta. Sovellapa samat kysymykset sinun ja Kristuksen suhteeseen, ja vastaa itse. Pakottaako Kristus tottelemaan itseään?

Viisas mies (eikä muuten muunlaista kannata ottaakaan ;) ei lue ohjekirjasta, minkä kokoisissa asioissa hän "joutuu" kuuntelemaan naisen mielipidettä. Hän tahtoo kuunnella niitä kaiken kokoisissa asioissa.

Minä en muista yhtäkään kertaa, että olisin jättänyt päätösvallan miehelleni huonolla mielellä. Päin vastoin, saan siitä itsekin ilon. Niitä tilanteita muistan kylläkin, kun en ole "voinut" jättää päätösvaltaa miehelleni hyvillä mielin, enkä siksi ole luovuttanut sitä hänelle. Silloin olen todennut, että haluaisin mutta en pysty tähän. Ihan siis omaa kypsymättömyyttäni, mutta mitä mieheni on tehnyt? Ymmärtänyt ja rakastanut minua. Silloinhan hän olisi periaatteessa voinut runnoa tahtonsa väkisin läpi, mutta on mielestäni tehnyt niin kuin viisaan johtajan kuuluukin, eikä katkeroittanut vaimoaan :) Antaa minulle aikaa ja mahdollisuuden kasvaa tässä. Sillä saa varmasti paremman lopputuloksen kuin sillä, että tekee päätökset väkipakolla.

Se on kokonaan uuden pohdinnan paikka, kuinka suhtautua jos mies ei toimi raamatullisen johtajuuden pohjalta. Tai yhtälailla toisin päin. Itse olen tähän mennessä ottanut kantaa siihen, miten homma toimii jos molemmat ovat siinä mukana.

Sellainen käytännön olennainen pointti vielä, että siinä kun mieheni jää miettimään päätöstä, itse jään rukoilemaan mieheni puolesta pyytäen hänelle viisautta.

Kysymykset oli suunnattu Johanniitalle, joka ei ole vielä suostunut perustelemaan, mitä perheenpään rooli tarkoittaa käytännön elämässä. Sinä olet kantasi esittänyt ja uskon, että teidän malli on ihan hyvä. Ei välttämättä ainoa oikea, mutta hyvä. Tästä asiasta on kuitenkin monenlaista opetusta, joukossa aika hirveääkin. Siksi kyselin niin yksityiskohtaisesti.

Niin just, aivan. Silti tungen mielelläni omankin kantani noista kysymyksistäsi kehiin :)

Itse käsitin niin, että Johaniitta oli aika samoilla linjoilla mun ja kiwin kanssa, ja eikös hän niihin viitannutkin jo käytännön esimerkeissä. Mutta siis puikaa toki keskenänne, hänhän se itsensä puolesta vastaa enkä minä!

Ongelma näissä sinänsä ovelissa kysymyksissä on se, että ne ovat vääriä kysymyksiä. En itse ainakaan osaa suoraan vastata noihin, koska koko asettelu on päälaellaan. Niiden taustalla tuntuu olevan se idea, että puolisot olisivat toistensa kanssa vastakkainasettelussa ja kilpailisivat siitä, kumpi saa ja kumpi joutuu tekemään mitäkin.

Welzu, aivan. En oikeastaan osaa sanoa tuohon juuta enkä jaata ja totta puhuen en ole sitä edes joutunut noin koskaan miettimään. Minua on taidettu pitää vähän turhan hyvin.

Anskuttimelle jo tuossa totesinkin, että itse annoin tänne esimerkin perheen päänä olemisesta (kun niitä pyydettiin) nimenomaan siitä näkökulmasta, kun molemmat tekevät yhteistyötä. Kuten kysymyksistä jo totesinkin: "Minusta noihin kysymyksiin ei voi vastata muulloin, kuin jos kyse on vääränlaisesta hallitsemisesta." Jos tuollaisia kysymyksiä joutuu parisuhteessa miettimään (esim. "Kuinka paljon mies saa tai hänen tulee käskeä ja pakottaa vaimoaan?"), ei perheen johtajuus voi mitenkään olla tasapainoista. Siihen en ota kantaa näin äkkiseltään, kuinka vaimon tulee vääränlaiseen johtajuuteen suhtautua.

Onko kysymyksen esittäjä kenties kuullut tämän termin ensimmäistä kertaa elämässään vasta nyt?

Mitä väliä sillä on, onko termi kuultu nyt vai jo 20v aikaisemmin, jos asia on ajankohtainen tällä hetkellä ja kiinnostaa selvittää pohjamutiaan myöten? Sanoilla alamainen ja johtaja on niin paljon konnotaatioita harteillaan, ettei asiayhteydessäkään välttämättä voi olla varma, mitä se oikeasti, todella, pohjimmiltaan pitää sisällään. Siihen halusin vastausta, mutta sainkin töksäyttelyä vastaan.

Asenne vieroksuttaa juuri tällä nimenomaisella hetkellä niin paljon, että haen vastauksia muualta. Kiitos kuitenkin tähän astisesta keskustelusta. Kiwi vahvisti omalla esimerkillään sen, että elän henkisesti terveessä suhteessa, koska en pitänyt esimerkkiä mitenkään omasta arkielostani poikkeavana. Ghettorouva antoi edelleen lisäpontta sekä -pohdittavaa.

Jos tuollaisia kysymyksiä joutuu parisuhteessa miettimään (esim. "Kuinka paljon mies saa tai hänen tulee käskeä ja pakottaa vaimoaan?"), ei perheen johtajuus voi mitenkään olla tasapainoista.

100% samaa mieltä. En tiedä Johanniitan siviilisäätyä enkä taida tietää edes sukupuolta. En ajatellut tässä kenenkään läsnäolevan parisuhdetta. Tämä nimenomainen kysymys johtaa juurensa Raketin aloittamaan aborttikeskusteluun, jossa hän esitti lapsen isän olevan suurempi syyllinen kuin äidin. Esitin hänelle tähän huomion, että joskus nainen tekee abortin lapsen isän tahtoa vastaan tai sitä kyselemättä. Raketti tähän, että miehen olisi pitänyt estää vaimonsa aikeet. Minä ja muutama muu mietimme sitä, kuinka se olisi mahdollista ja miten pitkälle miehen oikeudet ja velvollisuudet ulottuvat. Vastausta ei kuulunut.

Eräs henkilö on siis sitä mieltä, että miehellä on jopa velvollisuus valvoa vaimonsa tekemisiä ja puuttua niihin aika paljon. Tällaiseen viittaavaa opetusta olen lukenut myös amerikkalaisilta nettisivuilta ym. Sen tyyppistä ajattelua on olemassa, ja sitä perustellaan Raamatulla. Siksi kysymys on aiheellinen, vaikka toivonkin sydämestäni ettei kenenkään parisuhteessa tuollaisia jouduttaisi pohtimaan - silloin on väärät ihmiset yhdessä, jos mielipiteet ovat ratkaisevasti erilaiset isoissa asioissa.