Hyvän keskustelun ainekset
Alue: Yleinen keskustelu
|
14.5.2008 klo 21:21 |
Useassakin ketjussa on sivuttu sitä mikä tekee keskustelusta laadukasta, joten ajattelin perustaa ketjun keskustelusta. Mikä tekee keskustelusta (tai tarkemmin sanoen foorumikirjoittelusta) laadukasta? Aloitanpa itse, jatkakaa listaa: 1. Suomenkielen kieliopin perusteiden hallinta on suotavaa. Tekstiä on miellyttävä lukea jos se on jäsennelty lauseiksi ja virkkeiksi jotka aloitetaan isolla alkukirjaimella ja päätetään sopivaan välimerkkiin. Täydellistä tekstin ei toki tarvitse olla, kunhan se noudattelee yleistä kirjoitustapaa. Yhdyssanojen hallinta on myös hieno ominaisuus keskustelijassa. 2. Tekstin sävy on keskusteleva, ei ilmoittava. On parempi kertoa ilmaisevansa mielipidettään sen sijaan että ilmoittaisi yksipuolisesti universaaleja totuuksia. 3. Kirjoittaja on kirjoittanut tekstin itse - ei kopioinut sitä jostain muualta. Jos haluaa viitata johonkin lähteeseen, sen voi tehdä linkittämällä. Pelkän linkkitykityksen sijaan on tietenkin hyvä liittää keskusteluun myös omia mielipiteitään. 4. Toisten keskustelijoiden kunnioittaminen ja heidän mielipiteidensä hyväksyminen. Varsinkin jos keskustelun aihe sivuaa niinkin kokonaisvaltaista asiaa kuin maailmankatsomus on helppo sortua ehdottomuuteen keskustelijana. Vaikka toisen mielipide on mielestäsi väärä on hänellä täysi oikeus siihen ja se keskustelijan tulisi aina muistaa. 5. Tunnista oma tasosi keskustelijana. Älä kaiva käyttöön sivistyssanoja wikipediasta jos et niiden merkitystä muusta kontekstista tunne - ne kuulostavat hassuilta käytettynä väärissä yhteyksissä ja saattavat vääristää sitä mitä olit todella sanomassa. Useat asiat voi ilmaista myös suomeksi, voit puhua vaikkapa raamatun palvonnasta bibliolotrian sijaan. Mitäpä muuta? |
|
14.5.2008 klo 21:42 |
Hyvä! :) |
|
14.5.2008 klo 21:53 |
ne isot alkukirjaimet ja välimerkit mikään ei ole ärsyttävämpää kuin täysin ilman niitä kirjoitettu teksti josta sitten pitäisi ottaa jotain selvää ja kun eris nimiäkään ei osata kirjoittaa isolla pekka on pekka ja maija maija ja kanssa tosiaan ne yhdys sanat kun saisi yhteen kirjoitettuna niin silläkin jo pötkisi pitkälle |
|
14.5.2008 klo 21:58 |
Hyvässä keskustelussa on aina hyvä mennä suoraan itse asiaan, eikä jaaritella turhanpäiväisyyksiä savolaisittain. Toki loukkaamatta ketään. |
|
14.5.2008 klo 22:01 |
Hyvä keskustelu edellyttää hurskastelun ja tekopyhyyden hylkäämistä ja toisten mielipiteille tulee myöskin antaa sijaa. |
|
15.5.2008 klo 1:34 |
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä nöyremmäksi tulen sen suhteen, etten tiedäkään juuri mitään. Pahimmat mustavalkoisuudet ja asioiden kärjistämiset ovat jo jääneet. Hyvä keskustelija jättää ylimielisyyden ja kaikkivoipaisuutensa takataskuun. Asioiden tulisi riidellä, ei ihmisten. Ja asiat riitelevät perusteellisilla ja perustelluilla argumenteilla, eivät copy pastella ja henkilökohtaisuuksiin menemisellä. Kukaan tuskin pystyy argumentoimaan täysin virheettömästi, mutta siihen on hyvä opetella. Siihen tueksi esim. seuraava opas: http://www.simoh.net/argumentaatio/argumentaatioanalyysi.html |
|
15.5.2008 klo 12:25 |
Mielestäni keskustelupalstalla ei tarvitse kilpailla siitä, kuka "tietää eniten". Ei kai se ole keskustelun tai väittelynkään tarkoitus? Ihanne-keskustelupalsta olisi sellainen, jossa voisi tuoda mielipiteensä ja tietämättömyytensäkin esiin pelkäämättä, että joku takertuu epäolennaisuuksiin tai alkaa luennonomaisesti luettelemaan asioita, joita TIETÄÄ ko. asiasta, absoluuttisena totuutena. |
|
26.5.2008 klo 23:39 |
Normal person + Internet anonymity = asshole ? |




