Miksi metalli tai hevimusa ei sovi uskovalle?

Alue: Musiikki ja viihde

10.5.2008 klo 19:10

Suvi
Käyttäjä

Suvi, sama kysymys toisinpäin? Miksi ei edustaisi? Jos otetaan nyt ihan kärjistettynä esimerkkinä näitä ns. kristillisiä blackmetal-bändejä, joiden sanoistakaan ei saa enää selvää, niin mikä siinä on erottavana tekijänä?

Jonkka ehtikin vastaamaan tähän ennen mua, pitkälti samoin oon ajatellu.

10.5.2008 klo 19:23

Kiwi
Käyttäjä

Juu, siinä on sellainen miettimisen aihe, että ihminen vastustaa aina muutosta. Oli se sitten hyvästä tai ei. Rokin ilmestyminen maailmaan oli muutos josta on seurannut negatiivisiakin asioita mutta myös niin paljon kaunista ja upeaa on saatu tähän maailmaan, että en heittäisi sitä kuuluisaa lasta sen kuuluisan pesuveden mukana.

10.5.2008 klo 21:28

Torvik
Käyttäjä

Niin kyllähän urkujakin arasteltiin ja kauhisteltiin ennenvanhaa seurakunnoissa, mutta silti niitä löytää nykyään useimmissa kirkoissa eikä kukaan näe niissä mitään pahaa.

10.5.2008 klo 23:08

Titta
Käyttäjä

Tuli vaan siitä maailman mukaan mukautumisesta vielä mieleen, että rokkihan oli ihan mailmankin puolella kamalan paha asia aluksi. Sitten ne asenteet pikkuhiljaa muuttu ja nyt se on jo normaali osa ihmisten arkea... ja kuinka ollakkaan, ihan samalla tavalla kävi seurakunnissa... en tiedä, oisko siinä jotain miettimisen aihetta?

Tässä on selkeästi salaliittoteorian paikka. :)

10.5.2008 klo 23:10

neo
Tunnus poistettu

Titta, mut eiks se sun mielestä ole sitä että mennään siellä missä maailmakin? Ei mulla oo sen kummempia perusteita esittää, kun mitä sillon tuolla aikasemmin kirjotin.

Viestiä muokattu 10.5.2008 klo 23:11, muokkaaja: neo

10.5.2008 klo 23:18

Titta
Käyttäjä

Ööö... minä katson, että ihmisillä on taipumus pitää tietynlaisesta musiikista. Joku tykkää dancesta, se vain sattuu sopimaan heidän rytmitajuun. Sitten on sakki, jolla on taipumus pitää synkästä musiikista. Esimerkiksi minä tykästyin metalliin ja rockiin jo 13-vuotiaana. Se on musiikkityyli, joka vain sattuu kolahtamaan mulle. Uskon ihan vilpittömästi, että ihmisessä vain sattuu olemaan joku juttu, mikä määrittelee, mistä se ihminen pitää. Sama kaiken muunkin kanssa, ei vain musiikin.

Onko siis niin, että jos joku ihminen sattuu pitämään raskaasta musiikista, hän on syntynyt demoni sisällään tai jotain?

10.5.2008 klo 23:22

Kiwi
Käyttäjä

Titta on oikeilla jäljillä. Ihmisillä on kaikilla se oma, uniikki persoona, johon liittyy myös se mistä pitää niin ruoan, seurustelukumppanin kuin musiikinkin suhteen. Ja se on nimenomaan positiivista.

10.5.2008 klo 23:24

neo
Tunnus poistettu

Jooh, ihan oikeessa ootte, mutta tuo nyt meni jo ohi aiheesta. Se, että ihminen tykkää jostakin, ei ole mikään peruste siihen, että onko se hyväksi uskovalle tai edes raamatun mukaista.

10.5.2008 klo 23:38

Atte
Käyttäjä

Lol, neo vs muu maailma.

Oikeastaan olen kaikesta kaikkien muiden kanssa samaa mieltä paitsi neon, sorry mate. Mitäpä sitä toistelemaan mitä muut ovat fiksummin sanoneet.

10.5.2008 klo 23:43

neo
Tunnus poistettu

Njooh, eipä tuo minua häiritse :) On minulla kanttia seistä sen takana, mitä ajattelen.

Vaan toivoisin teiltä rockin ja metallin puolustajilta jotain perusteita vastaavasti että miksikä tuo musiikki olisi hyväksi uskovalle ja miten te perustelette tuon raamatulla? Kun kyse oli nimenomaan että onko se hyväksi uskovalle.

Miten se sopii siihen "älkää mukautuko..." jne? Miten se rakentaa teitä?

10.5.2008 klo 23:58

Atte
Käyttäjä

Sinä voisit puolestasi vastata siihen, että mitä musiikkia uskovan on sitten mielestäsi hyvä kuunnella jos "maallista" ei kerta saa.

Minun mielestä kristillisen musan eroittaa lyriikat ja se viesti mitä välitetään, mutta tämä toki on vain minun mielipide. Otetaan nyt esimerkiksi bändi joka on tehnyt viimeisen parin vuoden sisällä minuun lähtemättömän jäljen. As I Lay Dying. Tyyli aika rankkaa, jotkut sanovat metalcoreksi ja itse tykkään niin musasta kuin lyriikoista. Otetaan pieni näyte tähän väliin sanoituksista.

If music is
A mirror revealing
The depths of my heart
Then I will write
The darkest song
For without
Forgiveness
My soul is lost

All that is hope
Within destruction
Comes from You
For I have fallen

Within destruction

Mm. tämän biisin lyriikoista olen tuntenut, että joku muukin kokee samanlaisia tuntemuksia suhteesta Jumalaan, pelastuksen ja anteeksiannon tarvetta. Kyseisen bändin lyriikat ovat tällaisia ns epäsuoria ja kritiikkinä tuohon voitanee heittää, että eihän tuossa kuitenkaan puhuta suoraan Jessestä tai Jumalasta mitään. Kuitenkin tiedän mikä kaverien sanoma on ja mitä haluavat viestiä ja täten koen saavani heidän biiseistään jotain positiivista hengelliseen elämääni nähden ja se rakentaa. Näin ikkäästi.

11.5.2008 klo 0:07

Kiwi
Käyttäjä

Mäkin tuolla aiemmin jo selitin, että Jumala käyttää myös täysin "maallista" musiikkia puhuakseen lapsilleen (mulle esim. Mr Mister: Kyrie, Toto: Africa jne), jolloin kyseinen musiikki on rakentavaa. Miten ihmeessä Jumala sitten ei voisi käyttää kristillisillä lyriikoilla tehtyä metallia? Eikös tuo oli melkoista Jumalan laatikkoon laittamista?

Miksi tämä maailman menoon mukautuminen nähdään aina ulkoisina asioina? Musta on tärkeämpää esim. koulussa olla menemättä mukaan tyhmiin juttuihin kuin välttää kristillistä metallia viimeiseen asti.

11.5.2008 klo 0:20

johannes
Käyttäjä

No moi, moi. Mietein pari kertaa osallistunko keskusteluun.

Kai se mitä "elämän" taustaa vastaan musiikkia kuuntelee vaikuttaa minkälaisia tuntemuksia se herättää. Mulla raskaampi musiikki saattaa herättää tuntemuksia ihan laidasta laitaan... eikä se oo sellaisenaan paha asia.

Se, että jokin asia on maailman mukaan mukautumista tarkoittaa lähinnä sitä että ei pysytä kiinni totuudessa. Jos en väärin muista, ni paikkahan jatkuu et "tutkiaksenne mikä on kulloinkin otollista ja totuuden mukaista." eli, eli... painotus onkin sillä että pysytään Jumalan totuudessa (Raamatun opetuksessa) eikä siinä että käyttäydytään jonkin toimintamallin mukaan.

Sitten kun päästään kysymykseen, et onks sitten tää toimintamalli (raskasmusiikki) Jumalan lain rikkomista, ni ollaan jo eri kysymyksessä. Raamatustahan löytyy myös tällainen paikka kuin "mikään ei itsessään ole pahaa" tai melkein sinne päin. Ei oo olemassa asiaa jota ei olis käytetty väärin: seksi, ruoka, joulutähti (se kukka). Kaikilla näillä on oma tarkoituksensa, mutta niitä voidaan käyttää myös väärin. Esim. joulukukkaa ei paranis syödä tai kuolee...

Musiikki on ainakin mun elämän voimakkaimpia vaikuttajia, eikä näistä voi unohtaa raskastamusiikkia.

11.5.2008 klo 0:20

neo
Tunnus poistettu

Atte, en osaa tuohon "mitäs sitten pitäis" kysymykseen vastata, kuten sanoin jo aiemmin. Itse en juuri paljoa kuuntele mitään. Kokouksissa käydessä seurakunnan kuoroa.

Kiwi, tuota ajatusta en ymmärrä alkuunkaan, että Jumala käyttäisi työssään mailman juttuja? Siis maallista musiikkia. Minusta se on aika järjetön ajatus. Ja mitä tulee tuohon ulkoisina asioina näkemiseen, niin miksi tämä menee aina tähän, että asetetaan kaksi huonoa asiaa rinnakkain ja kysytään että kumpi on parempi? Tottakai nuo mainitsemasi asiat on tärkeitä, eihän sitä kukaan kielläkkään.

Ymmärrän kyllä, että nuo ovat teidän mielipiteitä, enkä niitä mitenkään halveksu. Näen kuitenkin myös sen, että mitään raamattuun pohjaavaa perustetta ei kukaan teistä ole antanut. Itsellänikään ei ole ollut kun tuo yksi ainoa kohta raamatusta laittaa, mutta kukaan muu ei tunnu näkevän sitä tuollaisena maailman menon mukaan mukautumisena, jota se minusta erittäin vahvasti on.

11.5.2008 klo 0:24

johannes
Käyttäjä

"...ni kivet huutaa" copyright Bible

11.5.2008 klo 0:33

henri93
Käyttäjä

Itse ajattelen asian silleen et rankempi musiikki tavoittaa rankemman musiikin ystäviä. Haluaisin nähä et moneenko maailman ihmiseen jotku virret vaikuttaa. Eikö meiän oo käsketty kertoa Jumalasta kaikille ihmisille. Ja raamatussahan on semmonen kohta muistaakseni kun "olkaa viekkaita kun käärmeet" :D. Tsekatkaapa vaikka The Rain nimisen bändin sanotuksia. Jos ne eivät ole hengellisiä niin mikä sitten? Esim. Ellipsis niminen biisi. Ja sanon vielä sen et moni hevi biisiki on saatu Jumalalta. AMEN

11.5.2008 klo 0:34

reivi
Käyttäjä

Minusta on Jumalan suuri lahja se että kaikille uskoville löytyy varmasti hyvää hengellistä musiikkia! Ei pidä lähteä tulkitsemaan asioita omien mieltymysen mukaan, vaan sen mikä on Raamatun totuus. Raamattu ei anna rajoja ylistystavoille, vai onko teistä olemassa yksi tai kaksi oikeaa tapaa? On, yksi. Aito sydämmen asenne siihen mitä takee ja kenelle tekee, Jumalalle!
Jos kokee että raskaampi musiiki on parempaa itselle kun kevyt niin ei varmasti ole syntiä kuunnella sitä siinä missä vanhoja verilaulujakaan, suurinhan osa niistä on valssia, tangoo, humppaa ja muuta meininkiä. Minusta olisi hyvä lopettaa musiikista puiminen ainakin siltä osalta mikä on "laillista" ja mikä "ei". Jos musiikki on Jumalan lahja meille niin todellakin saadan käyttää sitä kaikinmuodoin Jeesuksen kirkastamiseksi! Keskitytään siihen mikä on olennaista evankeliumiin.

11.5.2008 klo 0:38

Atte
Käyttäjä

Jännä ajatus tuo että nimenomaan rock/hevi musiikki on maailmaan mukautumista. Mutta jos tosiaan neo, musiikin kuuntelusi koostuu virsistä ja seurakunnan kuoroista, niin otan osaa. =( Olisin todennäköisesti jo ampunut itseni jos pitäisi pelkästään edellä mainittuja kuunnella.

11.5.2008 klo 0:40

Kiwi
Käyttäjä

Neo, Toton biisi Africa saa mut ylistämään Jumalaa, se vaan herättää mussa suunnattoman kiitollisuuden siitä että saan olla elossa, että Afrikka on olemassa. Miten se biisi ei silloin muka ole Jumalan käytössä mun elämässä?

Esimerkissäni ei ole kyse kahdesta pahasta, sillä kristillinen metalli ei ole pahaa. Ne nuotit itsessään ovat täysin neutraaleja, ja jos niitä soittavat hemmot ovat uskossa ja haluavat siunata/herätellä/jne kuulijoitaan - miten se on silloin pahaa? Vain siksi että joku ei-niin-rakentava-rokkitähti ehti joskus ensin riehumaan lavalla?

11.5.2008 klo 0:41

Atte
Käyttäjä

miten se on silloin pahaa? Vain siksi että joku ei-niin-rakentava-rokkitähti ehti joskus ensin riehumaan lavalla?

Veikkaus: Siksi, että ei tykkää kyseisen genren musasta?

11.5.2008 klo 0:46

johannes
Käyttäjä

"Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset." ei viakkaita.... ;oD

11.5.2008 klo 0:48

neo
Tunnus poistettu

Kiwi, okei. Jostain luin / kuulin että Herran suunitelmissa vihollinenkin joutuu tavalla tai toisella edistämään Hänen tahtoaan. Voin sen myöhemmin koittaa kaivaa esille jostain. Tämä siis se, että Jumala voi käyttää mailmaakin omien tarkoitustensa ajamiseen. Se ei kuitenkaan ole sama asia, kuin Jumalan palveleminen.

Atte, kyse ei ole siitä, ettenkö tykkäisi. Tykkään monenlaisesta musiikista, mutta olen niistä luopunut sen tähden, että voisin rakentua uskovana.

11.5.2008 klo 0:48

Kiwi
Käyttäjä

Atte, niinkaisitte :).

11.5.2008 klo 0:51

Kiwi
Käyttäjä

Ei olekaan, eikä varmasti Toton pojat ole biisiään tehneet ajatellen että tämä varmaan lähentää jonkun suhdetta Jumalaan. Mutta eikö se ole pelkästään positiivista, jos näin käy?

On minunkin vaikea kuvitella että 50 Centin Candy Shop saisi jonkun ylistelemään. Sen sijaan kristillisen metallin kohdalla tämähän on enneminkin sääntö kuin poikkeus.

11.5.2008 klo 4:25

Roxbury
Käyttäjä

vaikka tätä ketjua kehotinkin perustamaan kun keskustelu kääntyi tähän tuolla tatska alueella, niin tämä tuntuu taas jälleen kerran muodustuvan normaaliksi radi "tappeluksi" monesti mietin että pystyykä tällä käymään rakentavaa keskustelua lainkaan... no mutta asiaan.

kertokaahan metallin dissaajat että mistä TE tiedätte mikä on jumalan mieluista musiikkia jos kerta krtistillistä metallia ei voi olla? nyt on turha ruveta väittämään että metalli on syntynyt saatanallississa olosuhteissa, aivan tasan tarkkaan jumala tiesi jo ensimmäisenä luomispäivänä että ruuhkaletit pyörii moshpiteissä myös gospel keikoilla, jossa soitetaan metellia hänen kunniakseen.

ihan samalla tavalla jumala toimii metallin kautta kuin minkä tahansa muun pimputuksen. ja jos esim: Rene lähtis norjaan soittamaan veriveisujaan kirkonpolttomusiikin festareille niin joutuisi vartaaseen (älkää ymmärtäkö väärin, rene on huippu). "viekää evankeljumi kaikkialle maailmaan" myös metallin mudossa sen ystäville.

tässä vielä teille yhden kristillisen metalli bändin piisin sanoituksia, ikään kuin iltarukouksena, tämä piisi hakkaa monet ylistyspiisit mennen tullen.

Jesus, Jesus, Jesus, You have set me free
I’ve got a new life, I will praise Your name
Jesus Christ, the only Son of God
You are my only Lord, I believe in You
You have died for me so that I might have life
So I will follow You, Jesus, I love You

nokkelimman pokkelimman jo ehtivätkin arvata peräti artistinkin :) totta, se on Deuteronomium...

11.5.2008 klo 5:18

Roope
Valvoja

Jesus, Jesus, Jesus, You have set me free
I’ve got a new life, I will praise Your name
Jesus Christ, the only Son of God
You are my only Lord, I believe in You
You have died for me so that I might have life
So I will follow You, Jesus, I love You

Jeah! Rock on!

11.5.2008 klo 8:09

Verity
Käyttäjä

Cliff Richard taisi aikoinaan laulaa tästä aiheesta, että "Jesus is my ROCK and he ROLLED my BLUES away!" ;)

Kappale kuulostaa kesyltä nykyiseen heviin ja metalliin verrattuna, mutta 60-70 -luvulla oli varmaan hiuksia nostattava biisi...

11.5.2008 klo 10:12

huono_ihminen
Käyttäjä

Vaan toivoisin teiltä rockin ja metallin puolustajilta jotain perusteita vastaavasti että miksikä tuo musiikki olisi hyväksi uskovalle ja miten te perustelette tuon raamatulla? Kun kyse oli nimenomaan että onko se hyväksi uskovalle.

Musiikki (lajista riippumatta) voi auttaa ihmistä käsittelemään tunteitaan ja tuomaan nautintoa samalla tavalla kuin muukin taide. En tiedä miten perustella tuo Raamatulla, enkä näe syytäkään. En myöskään ymmärrä miksi rajaat hyödyn kohteen pelkästään uskoviin, sillä ihan samalla tavallahan maallinen musiikki on muillekin hyödyksi.
Millä tavalla muu musiikki olisi hyväksi ihmisille yleisesti/uskoville?

Kiwi, tuota ajatusta en ymmärrä alkuunkaan, että Jumala käyttäisi työssään mailman juttuja?

Miksi ihmeessä Hän ei käyttäisi? Miksi Jumala haluaisi jättää käyttämättä yhdenkin mahdollisuuden vaikuttaa ihmiseen?

Jos rockin kuunteleminen on maailmaan mukautumista, niin silloin varmaan nykyajan vaatetuskin on, sillä sekin on kulttuurinen piirre ja kulttuuri muuttuu jatkuvasti.

11.5.2008 klo 10:18

Titta
Käyttäjä

neo: Minä en ainakaan sulle tule antamaan raamatullisia perusteita sille, miksi hevimusiikki olisi ok. Vaikkakin olen raamattuni lukenut moneen kertaan, en silti aio perustella sillä tässä elämässä yhtään mitään. Olen maalaisjärjellä miettinyt sen, mitä olen myöskin täällä kirjoittanut. :)

11.5.2008 klo 10:37

timidi
Käyttäjä

Kertokaa mulle: mikä ihmeen pakko teillä uskovaisilla on erotella joka hemmetin asia maalliseen ja hengelliseen tai saatanasta tulleeseen ja jumalasta tulleeseen???????? Mä en ymmärrä! Miksei asiat voi olla vaan asioita, mitä se teidän elämäänne liikuttaa MISTÄ joku hevimusiikki on tullu? Joku on sitä joskus alkanu soittaa ja siitä se on kotoisin! Hankkikaa elämä jos tällaisistakin asioista pitää väitellä..haloo... eikö tuo oo ihan sama mistä mikäki tulee..