Vihkiminen on suhteen julkinen virallistaminen seurakunnan ja Jumalan edessä. Samalla suhteelle pyydetään Jumalan ja seurakunnan siunausta. Avioliitto on myös sopimus rakastaa puolisoaan Jumalan ja seurakunnan edessä niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.

Eli sinun tapauksessasi suhteeltanne puuttuu tuo virallinen julkinen lupaus Jumalan ja seurakunnan edessä. Toisekseen pyyntö Jumalalta ja seurakunnalta siunata liittoanne.

Sitten voi kysyä, että mitä tuo edellinen painaa. Joillekin se painaa enemmän ja joillekin se ei merkitse mitään.

Miksi se pitää virallisesti luvata muiden edessä? Miksei riitä se, että puolisot itse ovat sen toisilleen luvanneet? :)

Voisin veikata syyksi VT:ssa ja UT:ssa esiintyvää kahden tai kolmen todistajan vaatimusta todistusasioissa. Jos taas ei ole ulkopuolisia todistajia, siinä tapauksessa kukaan ei voi todistaa mitään tapahtuneen, on vain puolisoiden sana. Siis ihan juridiselta kannaltakin.

Ei tää nyt oikeen ota tuulta alleen.

Valitettavasti ei. Itsekin olen samaa asiaa miettinyt. Olisi hauska nähdä "viisaampien" tulkintoja asiasta.

Jumalalla on kiire, tarttee papin toimia assarina.

Minun mielestani avioliitto on voimassa siita hetkesta lahtien, kun se maistraatissa allekirjoitetaan. Kun ihminen vihitaan kirkossa, niin papilla on laillinen oikeus patevoittaa avioliitto. Taten avioliitto on voimassa siita hetkesta alkaen, kun puolisot ovat sanoneet tahdon JA pappi on julistanut heidat aviopuolisoiksi. Toki maistraattiin papereiden perille saattaminen vie jonkin aikaa, mutta avioliitto patevoitetty kuitenkin laillisesti. Ja avioliitolle on aina kaksi todistajaa vihittaessakin.

Mielestani avioliitto oli jo juutalaisuudessa yhteiskunnallinen instituutio. Ja heillakin se oli osaltaan laillinen juttu, koska mainitaan esim. "Mies antakoon vaimolle erokirjan", mika viittaa forenssiseen kaytantoon avioliitossa.

Jumalalla on kiire, tarttee papin toimia assarina.

Niin kait se on, että siihen kuuluu niin hengellinen kuin virallinenkin (=julkinen) puoli. Avioliittoa ei synny jos me nyt vaan sovitaan, että ollaan naimisissa.

Sehän on täysin kulttuurikysymys. Esim. eräät pohjois-amerikan alkuperäiskansat käsittivät avioliiton niin, että nainen ja mies muuttaa yhteen ja ovat sitten yhdessä eli naimisissa nykykäsityksen mukaan.

Kumpi on tärkeämpi, hengellinen vai virallinen puoli? Vai ovatko ne yhtä tärkeitä, miksi?

Entä jos jossakin kristittyjä vainoavassa maassa olisi kristittyjen välinen juridinen avioliitto kielletty? Onko se voi voi naimisen kannalta, vai sallitaanko poikkeukset tässä tapauksessa?

^ Hyvä hyvä =) Juuri tällaisia ääriesimerkkejä koitin eilen hetkisen aikaa vääntää, mutta en saanut aikaiseksi. Nämä ovat mielenkiintoisia. Itse näkisin asian näin, että mainitsemassasi esimerkissä koittaisin saada käsiini kristityn papin, joka vihkisi, mutta jos kaikki ovat jo kuolleet tms niin ainakin todistajat ottaa kun lupaudun mieheksi vaimolleni tms. Ainakin jollain tasolla tehdä siitä julkinen.

Mä oon aina ajatellut avioliiton lähinnä juridiseksi. Ainakaan Raamatussa ei anneta mitään esimerkkiä jostain hengellisestä toimituksesta, joka pitäisi tehdä avioliittoa varten. Avioliitto kuitenkin esiintyy Raamatussa, koska siellä puhutaan hääjuhlista jne. Mut eikö ne voisi mennä naimisiin sen maan lain mukaan ilman, että mainostaisivat olevansa kristittyjä?

Eikö sulhanen maksanut vanhassa liitosta morsiamesta jonkun rahamäärän morsiamen vanhemmille? Musta se kuullostaa aika juridiselta jutulta tietyssä mielessä. Tai että avioliittoon kuului, joku tuollainen toimitus. ;D

Mut varmaan avioliitostakin on 20 eri oppia kirkoista ja seurakunnista riippuen...

Silloin kun kaksi ihmistä ovat ympäröivän yhteiskunnan mielestä naimisissa, he ovat sitä myös Jumalan silmissä. Ei sille amerikkalaiselle intiaaniheimolle tarvitse lanseerata mitään vihkiseremoniaa, eikä kaikissa maissa voi myöskään tarkistaa asiaa mistään reksiteristä. Suomessa kuitenkin on tapana osoittaa sitoutuminen virallisella vihkimisellä. Hyväksyn avoliiton silloin, kun syystä tai toisesta avioliitto on mahdoton - esimerkiksi silloin, jos valtio vaatii avioituvia tunnustautumaan ateisteiksi tai jotain sinne päin. Tai vaikka "sekarotuista" paria ei suostuta vihkimään. Onhan näitä tilanteita, mutta harvinaisia poikkeuksia, jotka eivät koske nyky-Suomea.

Silloin kun kaksi ihmistä ovat ympäröivän yhteiskunnan mielestä naimisissa, he ovat sitä myös Jumalan silmissä

Entäs sitten homot ja lapsimorsiamet? Kyllähän nuokin voidaan hyväksyä ympäröivässä yhteiskunnassa. Onko esim. homoparien "avio"liitto sitten avioliitto vai ei, tai hyväksyykö Jumala jonkun keski-ikäisen äijän ja 10-vuotiaan lapsen liiiton?

Tarkoitin kyllä ihan samanikäistä heteroparia. Viittasin lähinnä Maryelin kommenttiin siitä, että jotkut alkuperäiskansat solmivat avioliiton muuttamalla yhteen.

Okei, toi selvensi asiaa

Oletteko siis sitä mieltä, että kristillisellä avioliitolla ei ole mitään omaa substanssia? Kuulostaa aika älyttömältä. Tässä olikin jo puhetta poikkeustapauksista. Olettakaamme yhteiskunta, jossa luovutaan lainsäädännön tasolla kokonaan avioliitosta. Lakkaako kristillinen avioliitto silloin? Mahdotonta. Eikö pikemminkin seurakunta ole se yhteisö, joka kristillistä avioliittoa määrittää?

Jos aletaan määrittelemään substanssi Raamatun pohjalta, niin ei taida olla sitten montaakaan avioliittoa kohta. Esim. kuinka moni on maksanut morsiamesta sen morsiamenhinnan, joka vanhassa liitossa maksettiin? Ja kuinka moni on viettänyt häitä (tai edes oikeesti tietää kuinka tulisi viettää) niin kuin Jeesuksen aikana, tai esim Kaanaan häissä?

okei, no tuolla mun maininnalla ei ollut nyt mitään tekemistä substanssin kanssa.. pahoittelen virheellistä sanojen käyttöä ;D mutta tajusitte varmaan pointin, mitä haen.

Minun viestini on poistettu. :(