ja joo kyllä aikuinen koira pidättää osaa, ei vain välttämättä viitsi. tässä on ehkä viitsimisestä kyse. en sitte tiiä miksei se älyä pyytää ulos. pitääkö mun alkaa haukkumaan aina ennen ku menen pissattamaan sitä että se ymmärtää että haukkumalla pääsee ulos. :D

Joo täällä on kello jo kymmentä vaille keskiyön :). Ja ei, missään nimessä koiraa ei saa opettaa pyytämään ulos, koska silloin se pompottaa sinua. Hau hau, juoksepas avaamaan ovi, koska keisari Koiranen sattuu nyt käskemään. Ei niin :).

No ni, nyt meen oikeesti. Heippa hei!

no joo empä tullu ajatelleeks aikaeroja. :P

nii jos koiralla on kusihätä ni pitäiskö mun sitte lukea sen ajatukset? :D ei kai, mut toivotaan et se joskus viittii alkaa pidättää.

mutta niin, minäkin meen.

Itsehän olen aika lailla eri mieltä Vilanderin opeista ja esim. jääkausien pitämisestä sekä hihnasta nykimisestä (niskarankaan kohdistuu pannalla muutenkin voimakas rasitus nykäyksissä, äkkinäinen kiskaisu voi jopa vahingoittaa niskaa) koulutusmetodina. Johtajuusajattelu on minusta muutenkin aikansa elänyttä eikä sovi suoraviivaisesti kaikille koirille eikä rotujenkaan sisällä kaikille yksilöille. Myöskään susilauman laumamallia ei voi mielestäni suoraan soveltaa koiralaumaan, ovat sen verran kaukana toisistaan jo nykyään. Susilaumaakaan ei johdeta diktaattoripariskunnan toimesta vaan laumat ovat paikoin harvinaisenkin demokraattisia. Kirjallisuudesta löytyy mm. kuvaus, jossa alfauros oli johdattamassa laumaa epäilyttävän jään yli. Lauma äänesti jaloillaan ja ei auttanut uroksen kuin hipsiä perässä. Johtajuuteen tällä ei myöhemmin ollut mitään vaikutusta.

nii jos koiralla on kusihätä ni pitäiskö mun sitte lukea sen ajatukset?

Meillä vanhin koira ei osaa ilmaista hätäänsä, siltä pitää aina silloin tällöin kysäistä, että pissattaako, jolloin se menee ovelle norkoilemaan :D

Muut koirat pyytävät ulos, eivät haukkumalla vaan tulemalla viereen pyytämään lupaa katseella. Koirien mukaan ei tässä taloudessa pompita, mutta emme myöskään pidä koiria eläiminä, joiden pitää olla 100% skarppina koko ajan. Ja joo, ei meillä myöskään naksutuskouluteta ;) se tuntuu joillekin johtajuuskannattajille olevan punainen vaate. Namien avulla koulutus on muutenkin yhtä tyhjän kanssa, kun varsinkaan vanhempi katsoo kuin halpaa makkaraa jos sille tarjoaa namupaloja ruoka-aikojen ulkopuolella.

Ei-sanaankin olen vanhemmiten alkanut suhtautua vähemmän ehdottomasti, kun on alkanut ajatella että mitä se lopulta on...eihän se kerro koiralle mitään, enemmänkin on huomionherättäjä. Hyödyllisemmäksi olen itse kokenut sanoa suoraan irti, jos haluan jotain koiran poistavan suustaan tai seis, jos haluan sen pysähtyvän sijoilleen.

Summa summarum: vaikka en itse Vilanderia kovin korkealle arvostakaan, niin en todellakaan kiellä etteikö hänen opeistaan olisi muille apua. Omat paimenkoirat viittaavat kintaalla liian koville koulutusmenetelmille. Eikä meillä todellakaan käyttäytyä satavarman unelmatavalla, mutta joka päivä on silti oppinut molemmat - koirat ja me - paljon uutta toisistaan. Ja todnäk. opin loppuikäni. Kun on itse valmis kokeilemaan jotakin uutta ja samalla valmis myös luopumaan jostain vanhasta mallista, niin hyvä tulee :)

niin ei mulla mitään näyttelykoiraa oo tarkotus kouluttaa, haluan vaan että sekä koira että me olemme onnellisia elämään. paimenkoirat ja terrierit on kyllä varmasti eri luonteisia ja myös rotujen sisällä löytyy luonne-eroja.

meillä tekee toi koira kyllä mitä vaan että saa kädestä namin. istuu, menee maahan, tanssii, antaa tassua, molempia tassuja, mitä vaan ikinä keksii kun on namin nähnyt.

eikä meillä mitään jääkautta pystyis edes pitämään, en minä, mies ehkä mut en minä.

mä sain kyllä paljon miettimistä Vilanderin sanomisista, mutta maalaisjärkeä käytän tässäki asiassa. kaikki neuvot minkä tahansa asian suhteen menee kyllä suodatuksen läpi täällä.

enkä edes kyllä vilanderin oppeihin ole (vielä) kauheasti tutustunut, pintaa syvemmältä ainakaan..

No, tottahan on että koiria koulutetaan (tai ollaan kouluttamatta) monella eri tavalla. Pääasia lieneekin, että valitsee oman tapansa ja on johdonmukainen. Mun mielestä tulokset puhuu puolestaan, ja parhaiten tottelevat tapaukset, joita itse olen tavannut, on koulutettu PeVillä. En kuitenkaan pidä Vilanderia erehtymättömänä guruna, enkä öisin kynttilänvalossa toistele hänen oppeja mantran lailla :).

Tuohon nykimiseen täytyy kuitenkin puuttua, nimittäin Vilanderin metodiin EI kuulu remmistä nykiminen niin että koiraa sattuu tai että sille voisi tulla kaulavammoja. Päinvastoin, nykäisy on hellä ja sen tarkoitus on ehdollistaa koira ketjukurkkarin helähdykseen, jonka viesti on "älä vedä, ja ole kuulolla tännepäin". Ja mitään näitä "kovia" koulutusmuotoja (kurkkari, kolinapurkki jne) ei tule tehdä kertaakaan ennen kuin se tärkein, eli suhde koiran ja omistajan välillä, on kunnossa. En edes pidä Vilanderia kovana kouluttajana sanan varsinaisessa merkityksessä (siis kova = pehmeän vastakohta), se nyt vain on termi joka on keksitty, että namikouluttajat on pehmeitä ja nämä toiset kovia. Se on mielestäni sääli, koska sana "kova" aiheuttaa ihmisissä negatiivisen mielikuvan juurikin koirilleen huutavista, remmistä nykivistä ja purkeilla heittelevistä omistajista. Näitä kaikkia pyritään kuitenkin välttämään, ja etenkin äänen korottaminen on täysin kiellettyä ja turhaakin.

Ja kyllä, susilaumassa valta vaihtelee, minkä vuoksi koirakin ottaa sen johtajan paikan - paitsi jos ihminen johdonmukaisesti pitää sen paikan. Pomottajakoiran kanssa elämä on pahimmillaan yhtä helvettiä, ja dominoivimmat yksilöt purevat vaikka omistajaansa jos siltä tuntuu. Niiden kanssa ei oikeasti voi leikkiä. Susi ja koira ei ole sama asia, ja monella tapaa koira on vähän kuin pentususi, mutta se ei tarkoita etteikö laumaelämän periaatteet olisi vieläkin samoja. Mielestäni ne ovat.

EI-sana tuleekin pitää arvossaan, sen merkityksen pitäisi olla "lopeta se mitä teet äläkä tee sitä toiste". Sitä tulisi käyttää vain silloin kun koira on kuulolla ja tottelee, ei siis tyyliin "älä sessu syö sitä kenkää, ei saa, älä hypi, ei revi, no mites sä nyt noin". Vaan nimenomaan jos koiralla on kenkä, sille tulisikin sanoa "irti", jos kerran haluat että se irrottaa otteensa. Samoin jos koira riehuu ja leikkii rajusti, tilanteen voi rauhoittaa sanomalla vaikka "riittää", koska eihän se leikkiminen ole kiellettyä aina, nyt vain meni kierrokset yli. Eitä tulee siis käyttää vain aivan täysin ehdottoman kiellettyihin asioihin ja sen tulee tehota kerrasta. Ein tottelemisesta ei myöskään kehuta, koska se ei ole temppu, vaan jotain mitä odotetaan koiralta laumaelämisen tomimiseksi.

Kaiken punainen lanka on tunne oma koirasi. Kaikkiin koiriin ei päde samat jutut, toiset on miellyttämisenhaluisia, toiset kieroja kuin korkkiruuvit. Siksi minusta on hassua että koirafoorumeilla Vilanderia parjataan yleistämisestä, vaikka hän nimenomaan testaa ja arvioi jokaisen koiran erikseen ja soveltaa sitten sen mukaan. Ja esimerkiksi kaukaasianpaimenkoiraa ei voi näillä metodeilla kouluttaa, se kun ei yksinkertaisesti välitä mitä ihminen siitä ajattelee.

Mutta joo, on ne koirat vaan parhaita, vaikka päänvaivaa niistä riittääkin. Tai ehkä just siksi :).

enkä öisin kynttilänvalossa toistele hänen oppeja mantran lailla

• gasp!* ja sitten kutsut itseäsi harrastajaksi, eihän tämä käy laatuun! Tottakai intohimoisen harrastamisen edellytys on pieni mielenvikaisuus, eihän sitä muuten jaksaisi :D

En minäkään ole niin ehdoton kuin miltä ehkä kuulostin, saan vain koirapalstoilla herkästi näppylöitä johtajuus-kukkahattukasvattaja-naksuttelija-koiranpieksijä -tappeluista. Typerää anglismia käyttääkseni, ei koirankoulutuskaan ole perimmiltään mitään rakettitiedettä, pikemminkin vain johdonmukaisuuden ja sitkeän toistamisen jaksamista.

Meillä oli kotona lapsena vain itsepäisiä ja kovakalloisia (iskimme lujasti kallojamme yhteen, siitä tiedän), kovaluontoisia mettästyskoiria, joihin osaan auttoi vain melkeinpä täydellinen henkinen nujertaminen. Niiden jälkeen tuntui suoranaiselta taivaalta löytää pehmeämpi paimenrotu, joka tuntui tottelevan ilman kouluttamistakin. Todellisuus tosin osoitti, että kyllä noita jääräpäitä löytyy paimenistakin (ja tuntuvat olevan vielä yleisesti niin fiksuja, että osaavat heittäytyä tyhmiksi). Varsinkin siinä ihanassa murkkuiässä, jolloin saa lauleskella välillä ei korvia, ei korvia -laulua säilyäkseen itse huumorintajuisena. Näiden kahden ääripään vaihdoksesta aiheutui itselle aikanaan myös jonkinlainen kasvatuskriisi. Oli oikeasti vaikea sopeutua siihen, että a) se suoraviivainen kovempi toimintatapa ei enää toiminutkaan ja b) rodun sisälläkin on vielä kamalasti varianssia, joten jokainen koira on entistä suurempi haaste lähteä muokkaamaan kasvatusmetodia. Joskus on kieltämättä tullut ikävä niitä rakkaita pölkkypäitä lapsuudesta, joiden kanssa oleminen oli niin ihanan yksinkertaista vaikkakin vaati tietyllä tapaa enemmän työtä.

Meillä ehdottoman tottelemisen sanan ein sijaan korvaa ruma ärräpää, johon onneksi olen joutunut turvautumaan hyvin hyvin vähän. Ruma tapa, mutta äärimmäisen tehokas varsinkin vanhemmalle koiralle, joka moralistina ei voi sietää edes henkäistyä kirosanaa. Koira vaihtaa välittömästi huonetta toiseen, yleensä miehen luo, jos erehdyn jotain manaamaan itsekseni. Eikä minulla ole hajuakaan mistä se on oppinut tuon manaussanan vihaamisen :)

Hahhah, ihan mahtava tapaus! Oma koirani, jos se peetä ja ärrää sisältävä kirosana pääsi ilmoille, tuli luokse sen näköisenä että minuako kutsuit. Mistähän se SEN oli oppinut :o? Ties mistä syövereistä oli kotoisin koko otus :). Ja ei, sen oikea nimi ei kuulostanut samalta sanalta.

meillä tulee toi koira anteekspyytävän näkösenä aina kun näytän siltä että joku on huonosti. :P eihän se aina sen vika ole, tai sen koiran mielestä on.

Ei pahalla mutta jos se on uskossa!
Uskossa, että sais luun jota se haluaisia purtavaksi ja kerjää sitä olemassa oloaan anteeksipyytävän näköiseä.
Testaa, osta luu niin se voi ehkä näyttää ilosemmalta, hetken!
Niin ja eikö siankorvakin ole koirien herkkua!!!

pliide.