Missä seurakunnassa...?
Alue: Yleinen keskustelu
|
14.10.2008 klo 22:23 |
Mietin, että etsin pk-seudulta seurakuntaa. Olis kiva löytää sellainen mukava, omanlainen. Missä seurakunnassa on karismaattista toimintaa ja mukaviaa ihmisiä? Keillä on hyviä kokemuksia, saa vastata. Toki muutkin. |
|
15.10.2008 klo 8:39 |
Ja ennen kaikkea niitä "helmiä"? |
|
15.10.2008 klo 11:07 |
Helluntaiseurakuntaa? Käväise vaikka Helsingin saalemilla (Näkinkuja 3, Hakaniemessä) lauantai-iltana Fuel-illassa. Itse olen pitänyt niistä illoista sinänsä, opetusta pidän hyvänä. Miinuspuoli on seurakunnan suuri koko, joten siellä tuntuu olevan tosi vaikeaa tutustua ihmisiin tai oppia tuntemaan ihmisiä muutenkin kuin vain nimeltä. Tätä olen kuullut aika monelta ja havainnut itsekin. Toinen hieman pienempi ja lämpimämpi on Malmin saalem (http://malminsaalem.fi/). Siellä meno on ehkä hitusen rauhallisempi, tosin nuortenilloissa väki on aika nuorta, joskin on siellä sitten parikymppisiäkin ja päälle. Malmilla olen ainakin itse kokenut, että on tosi helppo tutustua ihmisiin, koska se on niin pieni ja ihmiset lähestyvät herkemmin ja niitä on helpompi lähestyä, esim. illan jälkeisessä kahviossa. Nämä olivat minun näkemyksiäni. Toivottavasti löydät etsimäsi, lähde vain rennosti kokeilemaan! :) |
|
15.10.2008 klo 13:29 |
Jotta arvaisitte mitä haluaisin kertoa niin laitan raamatun tekstin esiin, ja voitte asiaa mettiä... ja miettiä samalla miksi Paavalia ei Efeson kiinnostanut todellisuudessa joka ei ilmene tekstistä: Apostolien teot: |
|
15.10.2008 klo 18:44 |
http://www.elavasana.net/ |
|
17.10.2008 klo 20:42 |
Meikä on käynyt Eläväsana seurakunnassa. On oikeesti hyvä. |
|
17.10.2008 klo 20:54 |
Pitäs perustaa Paviaanien seurakunta ja mennä sinne itse pastoriks! |
|
17.10.2008 klo 21:39 |
Helsingin Vineyard on ainakin ihan kiva seurakunta. Kyseessä on karismaattinen seurakunta, mutta jos kysyjä etsi jotain sellaista, missä jengi hölisee jotain vauvojen kielta epäjärjestyksessä päällekkäin ja pomppii ympäri salia kuin kyseessä olisi jokin hullujenhuone, niin sitten saattaa Vineyard olla väärä paikka. t.Sami |
|
18.10.2008 klo 23:16 |
Mitä tarkoitat hakiessasi enemmän karismaattista? Että ihmiset sekoilevat mahd paljon? Eikö se ole tärkeintä mitä seurakunnassa opetetetaan? |
|
19.10.2008 klo 11:58 |
Kertoisitteko lisää tästä eläväsana-seurakunnasta? Aika monet siitä puhuvat |
|
26.10.2008 klo 18:42 |
Tonne Vineyard seurakuntaan vois joku sunnuntai tulla. Onks siellä helmiä? Hyvä idis Krutoilta: perustaa naisten seurakunnan ja menee sinne itse pastoriks... :) |
|
26.10.2008 klo 20:31 |
Mä oon käsittäny et Eläväsana-seurakunnassa olis jotain tekemistä menestysteologian kanssa, oonko saanut ihan vääränlaista tietoa? |
|
4.11.2008 klo 18:26 |
Mä oon käsittäny et Eläväsana-seurakunnassa olis jotain tekemistä menestysteologian kanssa, oonko saanut ihan vääränlaista tietoa? Olin joskus Eläväsana-seurakunnan tiloissa järjestetyssä tilaisuudessa. Katselin huvikseni, mitä heidän kirjahyllystä löytyi. Se oli täynnä 'Word of Faith' ja Kenneth Copeland kirjoja ja videoita. Eli jos heidän kirjahylly kertoo mitään, niin ko srk on ihan pelkkää menestysteologiaa. BTW. Tämä on hieno videopätkä. John Piper kertoo mielipiteensä menestysteologiasta: t.Sami |
|
4.11.2008 klo 18:51 |
Kyllä sieltä hyllystä löytyy myös Benny Hinn, Kenneth Hagin ja Ulf Ekman.(Ainakin mitä olen käynyt kyseisen lafkan kirjakaupassa katsomassa.) Eli ei niin kehittävää luettavaa. |
|
4.11.2008 klo 19:05 |
Kertoisitteko lisää tästä eläväsana-seurakunnasta? Aika monet siitä puhuvat hillsong,kuulun kyseiseen srk,on kiva kuulla et ollaan ihmisten huulilla! =-) Mut en kuitenkaan vaivaudu kertoo siint. Vaan kehotan...tuu vaikka nuorten iltaa tekeen OMAN MIELIPITEES...ehkä tykkäät...ehkä et... =-) Mut et voi muiden kertomuksien perusteel sata sanoa käymättä! Jos etsit syvällisen vanhoollist helluntai tyyppisen helluntai usknnollista srk,sit se on siiloa. |
|
4.11.2008 klo 19:06 |
Niin meidän srk suosittelen käymään esim.nuorten illas... |
|
4.11.2008 klo 21:04 |
Itseäni jäi hieman epäilyttämään tuon eläväsana-seurakunnan toiminta, käytyäni sitä katsastamassa tuossa taannoin. Tuntui, että Pyhää Henkeä korostettiin Jeesuksen sijasta ja mielestäni myös tunteita enemmän kuin totuutta. En myöskään ole vakuuttunut, että pakkoliikkeet tai sätkiminen Hengen vaikutuksesta olisi Jumalan toimintaa. Kotiin päästyäni rukoilinkin Jumalaa kysyvällä mielellä ja avattuani Raamatun silmiini sattui kohta: 2. Tim. 3:14 "Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut" Uskon Jumalan tällä tavalla näyttäneen, että kyseinen seurakunta ei ole minua varten. Parhaat seurakunnat missä itse olen Helsingin alueella käynyt ovat www.siion.net ja www.saalem.fi. Molemmissa olen kokenut Jumalan puhuneen sydämelleni totuuden sanalla. Muitakin hyviä toki on ja paljon on käymättä, mutta näitä itse suosittelen. |
|
6.11.2008 klo 18:09 |
Pyhää Henkeä korostettiin Jeesuksen sijasta Se oli kerta. ja huomasin tuon TUNTUI sanan. Meil on kyl Jeesus uskollinen srk. Ja meidän saarnat... puheet yms. käsittelee niin Pyhää Henkeä,kun Jessustakin! =-) Jos mielestäni myös tunteita enemmän kuin totuutta. Itseasias oon kuullu enempi saarnoja siint et usko on ENEMPI ku tunteet.(huom!KÄYN KYSEISES SRK,joten TIEDÄN mist puhun) Mutta uskoon KUULUU TUNTEETKIN...mutta se ei oo tunne vetoinen juttu. kyseinen seurakunta ei ole minua varten. Hyvä,ei kaikkien paikka oo ESY...pää asia et omaa paikan jossain Kristuksen omas srk! =-) www.saalem.fi.Stadis on muuten ainaki 2x saalemia. Malmin ja Hakiksen. ;-) Kumpaa tarkoitat Malmin vai Hakiksen? |
|
12.11.2008 klo 19:08 |
Tervetuloa Suhen Sunnuntaihin klo: 17.00, tsekkaa tarkemmat tiedot www.suhe.net |
|
16.11.2008 klo 22:00 |
Suhea ei ollut tänä sunnuntaina, joten päätin mennä Risteyspaikkaan Paloheinään. Oli mahtava ilta. |
|
16.11.2008 klo 23:35 |
Itse olen käynyt muutaman kerran lähetysseurakunnan nuortenilloissa. Kodikas paikka ja mukavia ihmisiä. |
|
17.11.2008 klo 12:32 |
Jos helmikannalta tarkastellaan, niin voisin katsomatta sanoa, että hellareilla on "kipeimmät helmet". |
|
17.11.2008 klo 20:50 |
Atte puhuu asiaa. |
|
4.12.2008 klo 21:27 |
Suhessa on aika paljon jees näköisiä gimmoja. |
|
4.12.2008 klo 21:42 |
"Missä kaksi taikka kolme..." Eli Jumalan läsnäolon ei pitäisi olla kriteeri ollenkaan, koska Hänhän on kaikkialla. Vai onko sittenkin niin, että Jumala on hieman enemmän paikassa a kuin paikassa b, jos molemmissa on paikalla kristittyjä? |
|
4.12.2008 klo 22:04 |
No ompa tietenkin. Mee vaikka luterilaiseen kirkkon, niin huomaat, että Jumala on siellä vähemmän paikalla kuin karismaattisessa seurakunnassa. Pisteitä tulee myös hyvännäkösista daameista. |
|
5.12.2008 klo 5:04 |
Mee vaikka luterilaiseen kirkkon, niin huomaat, että Jumala on siellä vähemmän paikalla kuin karismaattisessa seurakunnassa. Jumala = hihkuva pastori? |
|
5.12.2008 klo 9:06 |
Mee vaikka luterilaiseen kirkkon, niin huomaat, että Jumala on siellä vähemmän paikalla kuin karismaattisessa seurakunnassa. Ja perusteluna oli?? Se ettei lut. kirkossa vapista ja täristä? Se ettei kirkkokansaa ajeta joukkohurmokseen? Jumalan läsnäolo ei riipu tuollaisista "merkeistä". |
|
5.12.2008 klo 10:27 |
Eikun tämä hemmo on sekoittanut seurakuntatalot ja punaisten lyhtyjen talot toisiinsa. |
|
5.12.2008 klo 11:38 |
Onko tämä Mister T sama kaveri, joka riehui aikoinaan Latviassa niin, että Riian poliisi piti kaveria "erittäin vaarallisena miehenä"? Pelimies tuntuu olevan. |







