Suomi NATOON-nyt!
Alue: Yleinen keskustelu
|
11.10.2008 klo 19:23 |
Jopa nobelpalkittu Ahtisaari, "kaikennähneenä", suosittaa Suomea NATOon, vaikka on demari! |
|
11.10.2008 klo 19:42 |
Kohta yksi sukupolvi on saanut olla pois suomea puolustamasta rajalla. Äänestä päätellen taitaa olla tietokone sotia sotineiden tahto päästä takomaan päätään Karjalan mäntyyn. Kyllä se ruotsi niin toivoo että suomalaiset rahottas ruotsin puolustuksen ja hyvin ovat ruotsalaiset siinä onnistuneet, heillä on ainakin puolta pienemmät poulustus kustannukset kuin suomella! Ahtisaari aikanaan sanoi ruotsalaisille, että saisivat maksaa osan suomen puolustus kuluista mutta niin ei ole käynyt. |
|
12.10.2008 klo 15:19 |
Ahtisaari ei ole demari. Oli hän toki Sosialidemokraattien ehdokkaana presidentiksi, mutta se ei tee hänestä vielä demaria. Lisäksi Ahtisaari oli innokas NATO-mies jo presidenttiaikanaan. Hän sanoikin halunneensa Suomen NATOon jo silloin, mutta sen aika ei vielä silloin ollut. Venäjä ei tällä hetkellä ole mikään uhka, ja vaikka olisikin niin oma uskottava maanpuolustuskyky on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin liittoutuminen. Mitä tulee puolustusbudjetteihin: Kyllä se ruotsi niin toivoo että suomalaiset rahottas ruotsin puolustuksen ja hyvin ovat ruotsalaiset siinä onnistuneet, heillä on ainakin puolta pienemmät poulustus kustannukset kuin suomella! Wikipedian mukaan ruotsalaisten puolustusbudjetti on 1,4% BKT:stä. Suomella sama luku on 1,3%. http://en.wikipedia.org/wiki/Finnish_Defence_Forces Kuinka paljon kuvittelit Ruotsin BKT:n olevan Suomen BKT:tä pienempi? Todellisuudessa Ruotsi käyttää puolustukseen absoluuttisesti lähes tuplasti sen mitä Suomi. |
|
12.10.2008 klo 16:01 |
Make love, not war. |
|
12.10.2008 klo 16:25 |
Joop ei suomella kauheasti olisi mitään mahdollisuuksia, jos Venäjä päättäisi nyt yhtäkkiä hyökätä. (Ei sillä, että nyt sitä pelkäisin tapahtuvan.) Mun mielestä Suomi voisi hyvin liittyä NATOon. |
|
12.10.2008 klo 20:20 |
FrankCastle Minun mielestä Ahtisaari tuntee asian paremmin mutta voihan se olla että wikipedialla on hassut tiedot! Tilastoja voi muutella ja siitä on ilmeisesti kysymys koska ne ruotsalaiset jotka haluaa nostaa puolustus menoja ottavat suomen puolustus menot esimerkkeiksi!! Sen lisäksi eräs ruotsalainen poliitikko puolusteli puolustus menojen supistamisia sillä, että suomella on varaa maksaa... |
|
12.10.2008 klo 20:32 |
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_and_federations_by_milita... Tuossa on toinen wikipedia-artikkeli. Suomi on sijalla 45, Ruotsi taas löytyy sijalta 25. Wikipedian luotettavuudesta voidaan olla monta mieltä, mutta eiköhän nuo lukemat ainakin lähellä todellista tilannetta ole. Ahtisaaren en ole koskaan kuullut vertailevan Suomen ja Ruotsin puolustusbudjetteja keskenään. |
|
12.10.2008 klo 20:41 |
Puolustusministeriö vahvistaa osaltaan nämä tiedot Suomen budjetista: |
|
12.10.2008 klo 22:25 |
FrankCastle |
|
13.10.2008 klo 0:22 |
Martti Ahtisaari on luullakseni aina tiennyt, mistä puhuu. Sinusta en olisi niin varma. Sinä väitit, että Ruotsin puolustusbudjetti on merkittävästi pienempi kuin Suomen. Tarkoititko absoluuttista rahamäärää vai kenties BKT:hen suhteutettua? Absoluuttinen määrä Ruotsilla on karkeasti kaksinkertainen Suomeen verrattuna, BKT:hen suhteutetuissa luvuissa on pienempi ero. Väitteidesi tueksi olet toistaiseksi esittänyt väin hämäriä vihjailuja lahjuksista, jotka eivät liity mitenkään Ruotsin valtioon vaan yksityisiin firmoihin. |
|
13.10.2008 klo 9:25 |
FrankCastle |
|
13.10.2008 klo 9:33 |
FrankCastle |
|
13.10.2008 klo 10:41 |
Tiedän, että Ruotsilla miesvahvuus on pienempi kuin Suomella, ja sen johdosta suuri osa siitä rahasta menee asehankintoihin, aivan toisin kuin Suomessa. Mitä tässä nyt ajetaan takaa? |
|
13.10.2008 klo 11:13 |
nimim. "sielun silmin" on täällä tullut tunnetuksia viesteistään, joista on tolkku melko vaikeasti löydettävissä. Tämän ketjun postaukset ovat vieläpä selkeimmästä päästä, ehkäpä lääkitys alkaa purra? |
|
13.10.2008 klo 12:15 |
Mihin me muka jotain NATOa tarvitaan? Ollaanko me menossa kohti sotaa? :O |
|
13.10.2008 klo 12:29 |
Ilman NATOa kyllä! |
|
13.10.2008 klo 21:02 |
Natoon liityttäessä kyllä. |
|
13.10.2008 klo 22:23 |
Mun mielestä voitais tehä sotilasliitto Venäjän kanssa. Myydään niille sotilastukikohta-palsta jostain täältä. |
|
14.10.2008 klo 6:53 |
Ihmiseksi kehittymisen siinä vaiheessa kun tajuaa Jumalan ja Jeesuksen rakkauden ja Heidän Lain tarkoituksen, tajuaa myös asioita jotka eivät kuulu NATOon tai muihinkaan täysin järjettömyyksiin. Jos asioita ajatellaan ihmiskunnan hyvinvoinnin jne kannalta Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti; niin jokainen työpanos ja sijoitettu €uro NATOon on vähintään tarpeeton mutta mielestäni myös Jumalan ja Jeesuksen Lain, opetuksien jne vastaisuus. Aseteollisuutta ruokkimalla ei tueta rauhaa ja rakkautta vaan kiristetään ihmiskuntaa aseverustelun taakkaa kohonneilla verotuksilla ja niistä koituvista muillakin kustannuksista kuten sotilaskoulutuksilla - jota toki salakavalasti tuetaan valmistamalla tietokone ohjelmia rauhaa rakastamattomien toimesta ja näin kouluts voi alkaa jo nuorena ilman että ne kulut tulisi esiin valtion puolustus kuluina - köyhempien perheiden taloudessa ne toki voivat jopa aiheuttaa sosialitoimistoissa vierailuja.... Paras liittoutuma on se liittoutuma jossa ei aseteollisuutta ruokita vaan kaikki osapuolet sitoutuu kunnioittamaan Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja Heidän tahtoa! |
|
14.10.2008 klo 9:30 |
NATOon mennään juuri välttääksemme sodan. Bonjul? Ps. huomasin just, että radissa kirjoittelee yx ainakin Latvian poliisin mukaan erittäin vaarallinen henkilö. |
|
14.10.2008 klo 10:21 |
Suomen olisi pitänyt liittyä NATOon kauan sitten. Nyt se on vähän eri asia, onko liittyminen enää niin yksinkertaista. |
|
14.10.2008 klo 11:24 |
Olen omasta mielestäni varma, ettei Venäjä ole Suomeen tulossa. Joten raudan kerääminen rajoille on hyödyllistä vain aseteollisuudelle. Ikävä kyllä sinun varmuutesi ei ole Suomen puolustuksen kannalta kovinkaan merkittävä tekijä. Ja koita myös muistaa, mitä sotilaallisista tyhjiöistä sanotaan. Sitten täytyy huomauttaa vielä yhdestä asiasta. Miksi ruotsalaiset ovat sinulle kuin punainen vaate? Mitä kaunaa sinä kannat? On aika paksua väittää, että ruotsalaiset iloitsisivat suomalaisten kansanmurhasta. Täällä saarnaat kovaan ääneen, että lähimmäisiä tulee rakastaa, mutta kuitenkin itse morkkaat ruotsalaisia aina kuin vain mahdollisuus tarjoutuu. Jos juutalaisten lähimmäisiä ovat samarialaisetkin, niin kyllä ruotsalaiset sitten ovat meidän lähimmäisiämme. Ehkä sinun tulisi pyytää Jumalalta apua, että pystyisit vapautumaan tuosta ruotsalaisia kohtaan tuntemastasi kaunasta. |
|
14.10.2008 klo 15:30 |
FC, kai sinä nyt muistat, että ruotsalaiset ovat niitä gootteja eli vuohia, ja vuohet ovat pahoja - tai jotain sinne päin. Lutherkinhan oli vuohi... eikun siis ruotsalainen. :P |
|
14.10.2008 klo 16:55 |
FrankCastle Sitten täytyy huomauttaa vielä yhdestä asiasta. Miksi ruotsalaiset ovat sinulle kuin punainen vaate? Mitä kaunaa sinä kannat? On aika paksua väittää, että ruotsalaiset iloitsisivat suomalaisten kansanmurhasta. Täällä saarnaat kovaan ääneen, että lähimmäisiä tulee rakastaa, mutta kuitenkin itse morkkaat ruotsalaisia aina kuin vain mahdollisuus tarjoutuu. Jos juutalaisten lähimmäisiä ovat samarialaisetkin, niin kyllä ruotsalaiset sitten ovat meidän lähimmäisiämme. Ehkä sinun tulisi pyytää Jumalalta apua, että pystyisit vapautumaan tuosta ruotsalaisia kohtaan tuntemastasi kaunasta. |
|
14.10.2008 klo 17:03 |
Skai Oletko koskaan tutkinut tarkemmin ja jos niin mistä goottilaisuutta? Sehän kätkee taakseen paljon enemmän kuin minä tiedän mutta Lutheri ja Hitleri olivat gootteja ja minulla on aavistuksia, epävarmoja että paavit, tai ainakin osa heistä on samaa ryhmää. Muutama vuosi sitten pääsin muistaakseni 4200 vuotta historiassa taakse päin goottien osalta vaikka silloin sitä asiaa tutknut vaan etsin suomalaista kalevalan viitteitä. Taisi olla itse Ilmarinen jonka nimi oli Vatikaanin kirjoissa. Ja etsin selitystä miksi Suomi on ainoa maa maailmassa jolle itse Paavali on kirjoittanut suojelukirjeen.... |
|
5.11.2008 klo 14:44 |
Kiitos Herralle että saamme vielä liittyä väkivallan liittoon. Kyllä on kristitytkin hukassa kun tahtovat tuhota ja tappaa viattomia. |
|
5.11.2008 klo 14:51 |
apple, tarkoitat ilmeisesti edesmennyttä Varsovan liittoa? |
|
7.11.2008 klo 13:42 |
En kun natoa. En tajua, miksi halutaan lähteä uhittelelemaan Venäjälle, jos se kerran on uhka. Liittyminen Natoon olisi selkeä viesti, että häähää, täältä pesee, ryssät. Ollaan kuitenkin sangen pieni maa, ja Venjältä ei mene kuin viikko niin johan ollaan lähtöpisteessä 1800-luvulta. Ei ne isommat maat ennenkään ole autelleet, ollaan vain jouduttu ojasta allikkoon jatkosodassakin Saksan liittolaisena. Jos nyt liitytään Natoon, Venäjä ei tykkää, jyrää yli, ja jossain vaiheessa USA herää ja BUM. Tosin se on edessä vielä joka tapauksessa, mutta itse en kristittynä tahtoisi möykätä asian puolesta. Ehkä vähän karu esimerkki, mutta se on kuin kutsuisi Antikristuksen teelle. Typerää. |
|
7.11.2008 klo 14:06 |
Liitytään vaan NATOO:n - heti kun aletaan liittyä tai siitä vakavasti puhua, niin Venäläiset tulee Suomeen. Ne ei tänne lisää NATO maita kaipaa ja Suomen tulisikin ottaa Sveitsin kaltainen puolueeton linja suhteessa näihin asioihin ja toimia vaan juuri esimerkiksi neuvottelevana osapuolena ja puolueettomana kaistaleena. |
|
7.11.2008 klo 15:46 |
NATO:n liittyminen ei ole mustavalkoinen asia. Tässä muutamia perusteluja kumpaankin suuntaan: Puolesta: Vastaan: Lisäksi: Maailmanpolitiikka ei ole mustavalkoista. Nykyään USA on Suomelle "hyvä". Venäjä on joidenkin silmissä "paha". Minun mielestäni "neutraali". 1940-luvun suomalaisille Venäjä oli "paha", Saksa oli "hyvä" ja USA "neutraali". Tosin muulle maailmalle Saksa oli "paha". Myös Japani oli koko muulle maailmalle "paha". Sen sijaan Lähi-Itä oli "se kaukainen maa, jossa ratsastetaan kamelilla ja pidetään turbaania". Tänä päivänä Lähi-Idässä USA on "paha", Venäjä on "melko hyvä". Muulle maailmalle Lähi-Itä taas on "paha". Saksa sen sijaan on "neutraali" ja Japani on "se kaukainen maa, jossa tehdään pleikkaripelejä ja tyhmiä piirrettyjä". Maailma voi muuttua. Emme voi tietää. Jonain päivänä Venäjä voi olla Suomelle "hyvä", ja USA "paha". USA:n kansa on nimittäin aivan yhtä idioottipatrioottista kuin Venäjänkin. Voi olla, että vielä jonain päivänä USA:han tulee maailmanvalloittajapresidentti, jolloin Suomen täytyy Venäjän rinnalla taistella heitä vastaan välttääkseen valloituksen... |





