Ruotsin opiskelu mukavasti ja vaivattomasti?
Alue: Yleinen keskustelu
|
23.9.2008 klo 20:58 |
Elikkä tarkoituksenani olisi siis opiskella ruotsia niin pitkälle kuin rahkeet riittää, oman unelmoinnin kohteena olisi kielen sujuva taitaminen jonakin päivänä. Olen suhteellisen taidokas englannin kielessä, mutten voi kuitenkaan itseäni kielimieheksi laskea. Ruotsin numero oli viimeksi (lukiossa) 7, motivaatio oli tosin vähän eri luokkaa nykypäivään nähden. Todettakoon, että lukioni jätin kesken ja ruotsia tuli opiskeltua kahden ensimmäisen kurssin verran, eikä taitoja toisaalta ole senkään vertaa - suuri osa mukamas opitusta on siltäkin vähiltä osin valunut jo aivoista. Nyt kuitenkin kiinnostaisi suunnattomasti oppia tuo kieli, jota myös toiseksi kotimaiseksi kutsutaan. Kriteerinä on, että opinnot olisivat jokseenkin itsenäisiä ja mahdollistaisivat muunkin elämän, päätoimiseen koulunkäyntiin ja vapaa-aikaan sovittaen. Lisäksi opiskelu ei saisi olla kovinkaan paljon maksullista. Iltalukiota olen nyt varsinaisena vaihtoehtona miettinyt, mutta muitakin keinoja olisi kiva kuulla. En asu pikkukaupungissa, joten monenmuotoista opiskelua varmaankin saattaa täältä löytyä. Kansalaisopistoa ehdotti kaveri, onko tietoa, kuinka pitkälle siellä voi ruotsia opiskella yleensä? Entä mitä kokemusta löytyy täysin itsenäisestä opiskelusta, siis nämä perinteiset oppimiskasetit yms.? Minulla ei ole hirveästi itsekuria, joten en tiedä kuinka hyvin ne onnistuisivat... |
|
23.9.2008 klo 21:51 |
Musta vähän tuntuu, ettei mitään kieltä voi opiskella täysin mukavasti ja vaivattomasti ;) Ymmärsin kyllä, mitä ajoit takaa. Oletko kokeillut kansanopistoa? |
|
24.9.2008 klo 3:41 |
Rakastu ruotsalaiseen ;). |
|
25.9.2008 klo 0:05 |
Ruotsin opiskelu mukavasti ja vaivattomasti Syntax error. Internal inconsistency. Does not compute. |
|
25.9.2008 klo 8:35 |
Ruotsin opiskelu mukavasti ja vaivattomasti Fail. |




